Puhe on avain oman päämme ulkopuolelle

On jäänyt kaksi viikkoa taukoa, mutta ei se mitään, täällä taas. Tuntuu vähän hankalalta kirjottaa, kun kaikki ideoimani aiheet on niin laajoja ja haluaisin kirjoittaa ottaen mahdollisimman monta näkökulmaa mukaan. Päätin nyt kuitenkin jotakin kirjoittaa ja päädyin puhuminen, kirjoittaminen ja ilmaisuun. Pohditaanpas sitä sitten.

Sanoilla meitä ymmärretään ja ymmärrämme itseämme

Puhuminen on ihan valtavan iso asia. Se on kommunikointi väline. Sillä me voidaan ilmaista, mitä meidän pään sisässä liikkuu. Ketä me olemme itsellemme, minkälaisina me itsemme nähdään. Puhe taas koostuu sanoista. Sanoilla meitä ymmärretään, me ymmärretään muita ja itseämme.

Kukaan ei pysty näkemään toisen pään sisällä liikkuvia ajatuksia, vaikka ne koostuisivatkin isosta määrästä eri sanoja. Tämän takia meidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka me ilmaistaan itseämme. Muut ihmiset muodostaa käsityksensä meistä ja ymmärtää meitä meidän puheen, tekojen ja muun ilmaisun kautta.

Lähiaikoina oon nähnyt paljon artikkeleita, joissa on ollut juttua siitä, kuinka paljon enemmän sanoja lukeva nuori voi tietää kuin ei-lukeva. https://yle.fi/uutiset/3-8711651 artikkelin mukaan 17-vuotias kirjoja omalla ajallaan lukeva voi osata jopa 70 000 sanaa, versus saman ikäinen, kirjoja lukematon 15 000. Olen joskus kuullut myös isommasta 100 000-10 000 vertauksestakin, mutten jaksanut ettiä artikkelia/lähdettä.

Mitkä on 10 000 ”välttämätöntä sanaa tietää?

Ekana tulee mieleen, mitkä on noi 10 000-15 000 ”välttämätöntä” sana, joilla selviää elämässä? Olisi myös kiva tietää montako sanaa itse tiedän ja miten sen ylipäätään voi mitata. Yritin ettiä jotakin nettitestiä ja ekana vastaan tuli Tampereen yliopiston tekemä sanatesti, jota kokeilin. Viides taso 100:lla sanalla, tuloksena 98% ja iltalehden sanvarastotestistä sain 7/10. Mutta molemmissahan on vaan yksittäisiä sanoja.

Äidinkielen oppimiseen menee vajaa 1,5 vuotta

Tavallaan toi 10 000 kin tuntuu isolta, mutta pian muistinkin, että viikko takaperin opettelin iltamyöhään reilut sata erikoissanaa englanniks suht nopeesti. Tuo nopea, vajaassa tunnissa, sunnuntai-iltana opeteltu sanarykelmä kerrottuna sadalla. Se tuntuu tosi vähältä, koska se tarkoittaisi, että ajallisesti äidinkielen oppimiseen menee vajaa puolitoista vuotta. Mutta jos miettii, niin sehän on hirveen paljon! Jos päivittäin oppisi sen 100 sanaa, menisi 10 000:n sanankin saavuttamiseen 27 vuotta. Voisipa uusia sanoja oppia yhtä tehokkaasti läpi elämän.

Mitä nämä yhdeksänkymmentä tuhatta sanaa on, joita suurin osa ei tiedä?

Sitten voi pohtia, mitä nämä yhdeksänkymmentä sanaa on, joita suurin osa nuorista ei tiedä. Itselleni tuli ainakin ensimmäisenä mieleen, että varmaankin vaan jotakin ismejä, erikoissanastoa, mutta ei niitäkään nyt niin paljoa ole. Onkohan sitten niin, että kymmenen tuhatta sanaa on vaan niin vähän etten pysty sitä käsittämään, vai onko olemassa niin paljon sanoja, ettei aivojeni kapasiteetti riitä niiden tajuamiseen? Toivon kovasti sen olevan ensimmäinen vaihtoehto. Kai se on ihan normaalia, miten voisi kuvitella, ettei osaisi joitakin sanoja tai päinvastoin, kuinka voi kuvitella osaavansa kymmeniä tuhansia sanoja lisää.

Jos ei tiedä mitä tuntee, miten voisi ymmärtää itseään?

Vaikka tätä onkin ihan mahdoton ratkaista, niin kyllähän sen kaikki tajuaa, että nämä paljon sanoja osaavien ihmisten ajattelu on ihan eritasoista ja rikkaampaa. Kuinka jotakin voi ajatella, jos ei edes tiedä ajatuksiaa? Tai mietitäämpä nyt muutenkin. Onko itsensä ymmärtäminenkin paljon helpompaa, kun tietää enemmän sanoja. Jos ei ole sanoja tietää, mitä ajattelee, mitä päässä tapahtuu, kuinka pystyisi edes tajuamaan itseään? Nyt oli niin vaikeasti ymmärrettävä lause, etten edes itse sitä ymmärrä. Säilytän sen kuitenkin.

Meidän kommunikointi oman päämme ulkopuolelle tapahtuu lähinnä sanojen kautta, niin sanavaraston kehittäminen luulisi olevan paljon korostettavampaa. Sen ilmaisutaidon lisäksi.

Kiitos kovasti, että luit tämännkin tekstin. Tuntuu vähän, että tää oli lähinnä saman asian jauhamista, mutta aikas myöhään tätä näpyttelenkin, niin ei ihme jos ajatus ei kulje. Pahoittelut siis sun ajan varastamisesta, mutta ehkäpä tää herätti vähän ajatuksia… lukuintoakin kenties?

Seuraava teksti maanantaina. Lukemisenriemuista viikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s