Kirjoittajan arkistot: Pieniä ajatuksia

10 vuotta aivojen kehitykseen

Etsiskelin tuossa jokunen päivä sitten tietoa siitä, kuinka pitkään aivot muuttuu. Oletin vastauksen olevan ikuisesti, koko elämän ajan, mutta toki ehkä hitaammin.

Artikkeleissa, joihin törmäsin väitettiin, ettei ihmisen aivot ole vielä ”täysin kypsät” tai ”täysin kehittyneet” kuin vasta 25 vuoden ikään mennessä. En näitä artikkeleita otsikoita pidemmälle jaksanut lukea, mutta keksinpä silti jotain sanottavaa:)

Aivojen kehittymisellä voidaan toki tarkoittaa eri asioita. Se voi tarkoittaa fyysisesti niiden muuttumista, jonkun lohkon suurenemista, jonkun ominaisuuden katoamista, hermoyhteyksien muodostumista…

Ajattelen nyt siis, että yli 25-vuotiaana aivoja ja identiteettiä on vaikeaa ja työläämpi muuttaa, eikö olisi paniikin aika? Tässä on vajaa kymmenen vuotta aikaa päättää millainen ja kuka haluan olla. Kuten viimeisimmästä tekstistä voinee päätellä, että uskon vahvasti meillä olevan suurikin valta vaikuttaa mielenkiinnon kohteisiin ja intohimoihin. Pitää vain tarpeeksi paljon tehdä jotakin, niin sitä alkaa identifioitumaan siihen.

Tulevaisuudessa tarvittavia taitoja

Tulevaisuuden on ainakin Perttu Pölönen kirjoissaan Tulevaisuuden lukujärjestys(2019) ja Tulevaisuuden identiteetit (2020), ennustanut inhimilliseksi, että ”pehmeät taidot” ovat muotia ja persoonallisuus kaikki kaikessa. Tietokoneiden korvatessa meidät tiedon hallinnassa, mitä tällä hetkellä iso osa töistä on, tulisi tärkeämmäksi taidot, joita koneet ei osaa. Näin ainakin ymmärsin asian.

Jos tulevaisuus olisi ihmistaitomyönteinen, persoonallisuus, identiteetti tärkeää, eikö pitäisi tarkkaan miettiä, minkälainen kannattaa olla tai miksi haluaa tulla? Mikäli aivojen muovailu on vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee, eikö kannattavinta olisi ryhtyä heti toimeen? Ehkä voisi välttää fossiiliksi jämähtämisen. Ainoa on sitten, että mitäs sitä tulevaisuudessa oikein tarvisi olla? Sitähän ei oikein voi tietää.

Miksi ikinä ei kysytä, millainen haluat olla ”isona”? Aina vain ”mikä”…

Kannattavia identiteetin palasia tulevaisuutta ajatellen voisi olla sopeutuva, mukautuva, muutoksesta pitävä ja uudelleen ohjautuva. Aiemmin viittaamani Perttu Pölösen Tulevaisuuden identiteetit -kirja oli myös oikein mielenkiintoista ja antoisaa luettavaa aiheesta.

Kommentoidakseni vielä tutkimusartikkeleiden otsikoita aikuisien aivojen kehittyneisyydestä ja kypsyydestä, pohdin, voisiko se tarkoittaa jotakin vakautta? Tiedän, että on olemassa lukemattomia epävakaita aikuisia ja epävakaan ja vakaan välissä olevia, mutta toisaalta jatkuvasti olen kuullut, kuinka nuorena identiteetti on kadoksissa ja epävakautta yms… Voisiko tämä identiteettikriisi johtuakin siitä, että altistumme enemmän ja useammin erilaiselle ajattelulle ja ihmisille? Yli 25-vuotiaat opiskelevat, joko samasta kiinnostuneiden tai samaan aiheeseen ajautuneiden kanssa tai sitten työskentelevät samalla alalla olevien kanssa.

Jos vielä mietimme kuitenkin tuota identiteetin luomista, onhan tässä vielä tämä vajaa kymmenen vuotta. Eikä silloinkaan tapahdu mitään totaalista sulkeutumista, tietenkään. Sitä paitsi, kyllähän silloin yli 25-vuotiaanakin vielä aivot muuttuu, vaikka itsensä uudelleen identifioiminen voikin kestää pitempään ja olla haastavampaa. Identiteettiä ei muutenkaan voi sormia napsauttamalla muuttaa.

Kiitos lukemisesta, ihanaa, että jaksoit lukea, ellet sitten vain rullannut tänne lopppuun. Sekään ei haittaa, olen iloinen, että olet tämän auki klikannut:)) Tekstin aihe oli jälleen vähän monimutkainen, tähän aiheeseen liittyen on paljon ihan tieteellisiä asioita, mutta niitä ei ole selitetty tarpeeksi ymmärrettävästi. Olen miettinyt, että voisi olla joku kerta kiva kirjoittaa vähän pitemminkin.

Ensi viikon maanantaina kello 16  taas uutta tekstiä!:) Tulethan silloinkin katsomaan, mitä sanottavaa oon keksinyt.

Ei ole ”minua”, vain ympäristöön mukautuvat keho, aivot ja mieli

Vähän minuuden miettimistä tämän viikon alkuun:)

Syvällä sisimmässä, sydämen pohjalla

Käytämme usein sanapareja syvällä sisimmässä, sydämen pohjassa, omana itsenä tai muuta sieluun, ytimeen tai muuttumattomaan rationaaliseen yksilöön viittaavaa. Kuinka usein pysähdymme miettimään, että ne toden totta viittaavat johonkin edellä mainittuun, kuvitteelliseen uskomukseen ihmisten sielusta. 

Tälläisen sielun tai ytimen, oikean minän olemassa olosta ei tiedetä mitään. Sydämen pohjalta kun löytyy vain kaksi kammiota, jotka pumppaavat verta eteenpäin. Sydän ei pidä sisällään tunteita, mieltä, ydintä tai mitään muuta maagista. Siellä ei sijaitse aitous tai oikeat tunteet. Vain verta.

Kuuntele sydäntä – eli tasaisia sykäyksiä?

Väität varmaankin, että sehän on vain kielikuva. Eihän ”kuuntele sydäntä” neuvossa oikeasti pyydetä kuuntelemaan sydämen tykytystä. Sydämellä viitataan vain oikeaan itseensä: kuuntele itseäsi. Josta päästään taas alkuun. 

Nää WordPressin kuvat on super kivoja! Kuva: Pexels.com

Oikea syvin minä -aivolohko

Kyllä meidän oikea itsemme, se joita me oikeasti olemme on pakko jossain olla. Miten mä voin muuten tietää, mitä oikeasti haluan? En osaa sanoa. Voisimme ehkä löytää itsemme jostakin aivoistamme. Ehkäpä jokin aivolohkon nimi on ”oikea syvin minä”. Joku pienenpieni osanen jossain aivojeni onkaloissa kertoisi ja määrittäisi, kuka oikeasti olen, kuka olen aina ollut ja mitä olen aina halunnut tehdä… Kuulostaa minulle epätodenäköiseltä.

Mieli – itsenäinen ja muuttumaton?

Voisihan sitä ajatella, että kaikki oikeat tunteet kumpuavat mielestä (mikä tai missä se sitten onkaan) Mielestä ei varmaankan tiedetä paljoa, sen ollessa (kai) aineetonta tunteiden virtaa. Se voisi siis olla vastaus. Tulevatko oikeat tunteet siis mielestä? Mikäli se pitäisi paikkansa, ei se olisi mikään muuttumaton, itsenäinen tai aito. Mieli nimittäin muuttuu.

Teinkö oman valinnan vai laitettiinko minut tekemään valinta?

Uskon, että kaikki mitä koemme, niin kirjat, tekstit, elokuvat kuin keskustelut muovaavat mieltämme. Senhän näkee mainosten kohdalla varsin hyvin. Olen huomannut useita kertoja tilanteita, kun olen tehnyt jonkin valinnan vaikutteen perusteella. Esimerkkinä Netflixin mainonta. Netflixiin ilmestyy uusi sarja, jota palvelu minulle jatkuvasti tarjoa. Toisinaan menee vain päiviä, joskus viikkoja, joskus jopa kuukausia, mutta lähes aina sen lopulta päädyn katsomaan.

Voisihan edellistä katsoa myös toisesta näkökulmasta. En katsonut sarjaa, koska Netflix ehdotti sitä. Katsoin sen, koska pitkän harkinnan jälkeen päädyin siihen, että sarja voisi olla hyvä? Ei, ei se kyllä niin mennyt. Mieli ei ole tekijä, se on tekemisen kohde. Voimme toki ajatella, että mieli on minä, se ei vaan ole staattinen ja rationaalinen.

Kuva: freestocks.org/ Pexels.com

Onko meissä mitään, mikä ei muuttuisi ajan kuluessa?

Tuntuu nyt absurdilta ajatella, että minulla olisi joku minä. Vankka, koko elämän ajan samana pysyvä sielu. Mikä meissä edes pysyy samana koko elämämme ajan? Keho ei. Aivot ei. Mieli ei. Tiedän kyllä, että vaikkei jotain voi todistaa, se ei tarkoita etteikö sitä silti olisi. Toisaalta tuo voi olla vain lausahdus, mitä voi käyttää vakuuttaakseen jonkun hammaskeijusta. 

Olen mielen, aivojen ja kehon, muuttuva, muovautuma yhdistelmä, toistaiseksi

On kiinnostavaa pohtia tälläisiä, mutta toisaalta kyllä minun pitää jotain itsestäni ajatella. Muutakin kuin, että olen vain neuronien ja biokemioiden muodostaman verkoston käskyistä ja kokemuksen virrasta rakennettu järjestelmä. Ehkä voisin ajattella itseäni mielen, aivojen ja kehon, muuttuvana, muovautuvana yhdistymänä. Toistaiseksi ainakin.

Aitoudesta vielä muutama sana. Näppäilin aluksi aitoudesta. Mielestäni kaikki, mitä koemme on aitoa. Esimerkkinä elokuva. Jos elokuvan aikana tuntee esimerkiksi surua, jonkun fiktiollisen hahmon kuolemasta, sanon tunnetta aidoksi. Se tuntuu oikealta, joten silloin se on. Ehkä se on ihan selvää, en tiedä. Se myös osoittaa, ettei tunteet ole mitään ihmeellisiä, totuuden kertovia lähteitä.

Toivottavasti tämä aitouden, syvän sisimmän ja rationaalisuuden sekotelmaa oleva pohdiskelu oli kivaa tai (/ja?)  mielenkiintoista luettavaa. Se olis kevätlukukausi sitten alkanut. Lähiopetuksessa vieläpä! Tsemppiä kovasti! 

Seuraava teksti viikon kuluttua maanantaina 17.1! Tulethan silloinkin lukemaan tekstin, ja käyt myös seuraamassa blogia instagramissa @pieniaajatuksia 

Muutoksen saavuttaminen

Mulle uusi vuosi on mahdotonta aloittaa ilman lupauksia. Nämä lupaukset on ollut aika samanlaisia nyt tässä pari vuotta, mikä on vähän ärsyttävää. Niitä on ollut muun muassa vähentää ruutuaikaa, lopettaa suklaan syöminen, nukkua enemmän, lukea tunti päivässä, kirjoittaa kolmea eri asiaa, herätä aikasemmin ja kaikenlaiset herkkulakot. Kaikki kerralla tietenkin…

Tämä teksti on tiivistelmäni tekstiä voisi sanoa James Clearin Atomic Habits -kirjan tiivistelmäksi, johon olen lisännyt muutamia omia ajatuksiani. 

Pitänee luopua isoista muutoksista

Erik Larssen kertoi kirjassaan Helvetinviikko, että pitkäaikainen muutos syntyy kahdella tapaa: Vähän kerrallaan tai jostakin isosta tunteesta tms. Oon kyllä yrittänyt synnyttää isoa tunntta, mutta se ei oikein oo toiminut. Eli näin kokemuksen ja useamman kirjankin perusteella voin siis kertoa, että ellei jotain tosi radikaalia (esim. näkee tehotuotanto dokumentin -> rupee kasvissyöjäksi) tapahdu, ei kerralla tehty iso muutos toimi kovin kauaa. Näin ollen pitää vaan kokeilla tapaa.

Älä tavoittele siistiä huonetta

James Clearin kirja Atomic Habits pureutuu pitkäkestoiseen muutokseen, ja tapojen luomiseen. Kirjan pääidea oli se, että tulisi luoda systeemejä tavotteiden sijaan. Esimerkiksi sen sijaan, että ottaisin tavoitteeksi saada huoneeni siivottua, tekisinkin systeemin, jolla se ei jatkossa menisi sotkuisaksi. Systeemi voisi olla: siivoan kymmenen minuuttia päivässä. Systeemin avulla huone säilyisi siistinä, kun taas tavotteen saavutettua, huoneen siivottua se palaisi jonkin ajan kuluttua lähtöpisteesseen.

Avaan seuraavaksi hänen kirjassaan ohjeistamasta tavasta muutoksen saavuttamiseksi

Näin muutos tapahtuu

“Hyvät tavat tekee ajasta liittolaisen, huonot vihollisen”

– James Clear, Atomic Habits

Kukapa ei haluaisi saada ajasta kaveria? Lausahdus tiivistää mainiosti toisen hänen opeistaan:

Päivittäin prosentti muutosta

(Esimerkki 1): Elikäs, jos tavoitteena olisi tehdä esimerkiksi lukea läksyjä heti kotiin tultua, voisi ensimmäisenä päivänä vain ottaa kirjat esille asettua istumaan ja se oli siinä. Seuraavana päivänä voisi sitten avata kirjat heti tultua kotiin, sitä seuraavana tehdä yhden kohdan jne. Ajan kuluessa onnistuu tekemään kakki läksyt heti kun tulee kotiin.

(Esimerkki 2): Tämä pätee vaikka siihen päivittäiseen siivoukseenkin. Aloittaa tekemällä minuutin siivousta. Vain minuutin, ja seuraavana päivänä kaksi minuuttia. Kuukauden päästä se olisi jo puoli tuntia päivässä, 30% parempi mitä aikasemmin. 

Olisi hyvä pitää mielessä, että jos kahden viikon päästä ei ehdi (tai no jaksa) jonain päivänä siivota 14 minuuttia, kannattaisi silti edes muutama minuutti, jotta tapa säilyy. Silloin voi välttyä kaksiajakoisuudelta

Clearin lainaus ajan kanssa liittoutumisesta, voisi katsoa pitävän paikkansa: aika mahdollistaa asioissa kehittymisen. Toisaalta jos jonakin päivänä jättää siivoamatta, yksi päivä ei haittaa, mutta jos niitä ajan myötä alkaa kertyä, niin se alka näkyä ja pian ollaan taas sotkuisessa huoneessa.

Muutos ei ole lineaarista

Kirjailija esitti myös mielenkiintoisen kaavion (alla), jolla hän kuvaa sitä, minkä takia ihmiset tuuppaavat luopumaan tavotteistaan, uusista tavoistaan etc. Muutos ei ole (yleensä) lineaarista. En ollut sitä edes ajatellut aikasemmin.

What is the Valley of Disappointment? - Healthcare Evolution | Professional  Wellness Management
Kuvan paksu musta viiva kuvaa, mitä oikeasti tapahtuu muutoksessa, sininen viiva kuvastaa odotuksia muutoksen suhteen. Niiden välissä oleva tyhjä alue on pettymyksen alue. Vihreän y-akselin merkityksen korvaisin ”tuloksella”, muutoksen sijaan. Kaavio esitetään kirjassa, mutta kuvan siitä löysin täältä: https://www.healthcareevolve.ca/what-is-the-valley-of-disappointment/

Tapa osaksi identiteettiä – Mitä siivoojaihminen tekisi?

Viimeisimpänä, mielestäni hyödyllisimpänä keinona on ottaa haluttava asia osaksi identiteettiä. Koska olen postauksessa käyttänyt useasti huoneen siivous vertauskuvaa, jatketaan sillä tämä viimeinenkin. Itseään tulisi pitää siistinä ihmisenä, joka tykkää pitää paikat järjestyksenä eli siivoojaihmisenä, sen sijaan, että haluaisi siivota, haluaisi huoneen olevan siisti ja haluaisi pitää sen siistinä. Näin aina kun ei oikein huvittaisi siivota, voisi miettiä, mitä järjestelmällinen ihminen, jonka huone on todella siisti eli siivoojaihminen tekisi? Tai, viedäkseni myös läksyt heti koulusta tultua -vertauskuvan loppuun: voisi lampsiessaan kotiin, kun ei yhtään huvittaisi kysyä, mitä nopeasti läksyt pois mielestä haluava/vapaa-ajasta vapaasti nauttiva tekisi?

Tavoitteiden jälkeen

En haluaisi tavotteita täysin lytätä, ne ovat mielestäni motivoivia. Ja vaikka alkaisi miettimään systeemejä, on taustalla jokin tavoite. Esimerkiksi on eri asia asettaa tavoitteeksi juosta 10 kilomteriä tietyssä ajasssa kuin asettaa tavoitteeksi olla hyvä juoksija. Kun tuo 15 kilometriä taittuu, mitä sitten, onko juokseminen ohi? Vai asetetaanko uusi tavoite?

Jos aina asettaa uuden tavoitteen, voiko se käydä tylsäksi? Asetetaan tavoite, jotta voitaisi asettaa uusi tavoite. Entä sitten, kun on saavuttanut parhaan mahdollisen tuloksen? Epäilemättä se tuntuu hienolta, mutta mitäs sitten? Tarvitseeko sitä edes tietää vielä? Toisaalta, olisiko ajattelematonta olla miettimättä sitä? Voisi olla hyödyllistä alkaa miettimään miksi asettaa tietyn tavoitteen.

Kiitos lukemisesta! Tässä oli 2022 vuoden ensimmäinen postaus! Olipas kiva näppäillä tätä. Todennäköisesti mulle tulee jo kuukaudenkin päästä paljon lisättävää, saatan kumota koko jutun tai ylistää sitä vielä enemmän. Uusi teksti maanantaina 10.1!

Käyhän myös seuraamassa blogia instagramissa @pieniaajatuksia, sinne ilmoittelen uusista julkaisuista:)

Joululomalle

Syyslukukausi loppui sitten. Paljon tähän on mahtunut, mutta menihän se nyt nopeasti. Mun piti julkasta tää teksti jo eilen, mutta en kerennyt. Nyt taas tuntuu melkein kielletyltä edes sanoa koulu-sanaa. Tässä se kuitenkin on:)

Viimeiset päivät koulussa oli mukavan rentoja, vaikka osa tunneista tuntuikin vähän turhilta. Kahootit, etenkin joulukahootit tuli vähän liiankin tutiksi. Eipä siinä mitään, onhan se ihan mukava, että on olemassa tällänen välimaasto tehokkaan kouluhommien tekemisen ja täysin lomailun välillä.

Kirjailijakansion tekeminen oli ainoa juttu noina viimeisinä päivinä ja öinä, heh. Vaikka välillä teinkin sitä silmät ristissä, oli silti kiinnostavaa. Se tosin johtuu pelkästään Perttu Pölösen huippu hyvistä ja mielenkiintoisista yhteiskunta-tulevaisuus kirjoista! Olisin halunnu vielä sitä muokata, mutta aika loppu. Pitää vaan toivoo parasta. Kirjailijakansion uskottelin itselleni olevan syynä blogin päivittelemättömyyteen.

Todistukseen oon tyytyväinen. Neljä ainetta nousi yhdellä, yhteensä keskiarvo nousi 0,28:lla. Jos vielä keväällä harjoittaisin vähän perusteellisempaa lukemista, niin voisin ehkä saada saman verran nostettua. Tällä hetkellä haluaisin Relluun, ehkä jopa Rellun yhteiskuntatiede-linjalle, niin saan

Nyt lomailua ainakin reilu kaks viikkoa. Ehkä pitempäänkin, mikäli koronan takia pidennetään lomaa kuudella päivällä. Ite toivoisin sitä, onhan kesäloma muutenkin jo pitkä, eikä etäkoulu huvittais yhtään. Tai ehkäpä joku kaks viikkoa sopisi, mutta aikasemmin se on venyny pariks kuukaudeks… Noh, eipä sille oikein mitään voi. Parasta pitää toivoo.

Lomalla haluaisin kokeilla maalata sarjakuvan 😀 En yhtään tykkää maalaamisesta, mutta tekis mieli kokeilla.

Mukavaa, leppoisaa ja iloista joulua, ja lomaa!

Numeroiden nostoa ja lukiomietteitä

Siitä onkin jo vierähtänyt tovi, kun viimeksi kirjoittelin, mutta tässä sitä taas ollaan. Tässä lyhkäsessä tekstissä kuulumisia, koulusta ja numeroista höpöttelyä.

Kelit on viilennyt ihan yllättäen. Eilen mulla oli vielä softshell-takki päällä ja ihan normaalit sukat jalassa, mutta tänään herätessäni ikkunan alla odotti lumimaisema (taih, noh, autotie, jonka reunaa koristavissa puissa oli lunta:) ja -10C. Kaksi hupparia ja siinä päällä samainen mitä eilen takki, sekä kahdet villasukat jalassa onnistuin jäädyttämään varpaani ja käsivarteni. Olin toki tallilla. Siellä tuntuu aina olevan kylmempi, mitä mittari näyttää.

Syksykin on kulunut hetkessä. Palatessani maanantaina kahden viikon TET-jaksoilta, ajattelin, että tässähän on vielä puolet jäljellä tätä lukukautta. Sitten kuulinkin, että joulu on kuukauden päästä! Siis kuukausi enää ja numerotkin annetaan suunnilleen kahden viikon päästä. Ihan hullua! Miten tää syksy on mennyt niin nopeasti. Pitäisi hankkia jo joulukalenteri.

Tällä viikolla oon heränny kunnolla siihen, että kouluun pitää käyttää aikaa, ainakin jos haluan nostaa arvosanoja. Yhteishakuunkaan ei oo kovin kauaa. En oo oikeastaan miettinyt mitään muita lukiota kuin Rellua ja TYK:iä. Molemmat vaikuttaa hyviltä lukioilta, mutta tosi erilaisilta. En yhtään osaa tai halua päättää. Olisi paljon kivempaa jos se tapahtuis jonku arvonnan kautta. Silloin voisi vaan valittaa, että tyhmä systeemi. Nyt sen joutuu itse päättämään numeroiden avulla.

Noh, meen viikon kuluttua Rellun tutustumispäivään ja joskus myöhemmin TYK:n. Ehkäpä ne auttaa päättämään. Toki pitää vähän kans ottaa huomioon, että tällä hetkellä mun keskiarvo ei edes riittäisi Relluun, mutta uskon, että jos vähän panostan enemmän niin voin saada hippusen (pienen hipun) yli ysin keskiarvon. Pitää sit vaan toivoa, että se riittää ja rajat vähän laskee. Tänä vuonna matalin keskiarvo Rellun normilinjalle oli 9,25 ja yhteiskuntatieteelle 9,5. Onneks TYK:ssä on ollu sit matalampi.

Tuumasta toimeen; aloin käyttämään tällä viikolla vähän enemmän aikaa koulujuttuihin ja sain kyllä aikaa kulumaan. Välillä olin suunnitellut, että käyttäisin jonkun 20 minuuttia ranskaan, 10 minuutissa opettelen eri hiilivetyjen alkuja, jonka jälkeen kirjoittaisin 30:ssä minuutissa johdannon kirjailijakansioon. Pelkästään ranskassa vierähti lähemmäs tunti ja johdantoa en oo vieläkään kirjoittanut. Tähän päälle sitten vielä köksän pikku projekti, uskonnon koe ja muut läksyt.

Ei tää määrä liian isolta tunnu, mutta aikaa tosiaan saa menemään paljonkin. En ymmärrä miten oon aikasemmin saanut kaiken tehtyä niin nopeasti. Myöskään en tajua miten ihmeessä pärjään toisinaan ilman kalenteria ja/tai muistilappusia. Kuitenkin, oli ihan mukava uppoutua johonkin asiaan ja selvitellä siitä pieniä yksityiskohtia.

Nyt pitää vaan toivoa, että pystyn numeroita nostamaan päättötodistukseen, sillä muutamat opettajat ovat kertoneet ottavansa 7. ja 8.luokankin numeroita huomioon. En tiedä missä määrin sitten, mutta mun mielestä se on tosi tyhmää. Varmaan ihan jonkun arviointisuunnitelman mukaista, mutta silti. Sitten se arviointisuunnitelma on huono. Pitäisi arvioida taso nyt, eikä ottaa huomioon kaksi vuotta sitten olleita numeroita.

Olipas kiva näppäillä ajatuksia. Toivottavasti pidit! Seuraavaa tekstiä toivottavasti tiistaina.

11 kirjaa, jotka luen vielä tänä vuonna

Mulla on ihan hirveen pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea. Suurin osa on instagramista ”read this before you turn 20/30/40”- otsikon alta napattuja kirjoja, mutta muutamista oon vaan nähnyt mielenkiintoisia esittelyjä.

Mä luen, jotta kehittyisin, saisin lisää tietoa ja pääsisin ajattelemaan uusia juttuja, uusilla tavoilla

Mun ei oikeastaan edes tee erityisemmin mieli lukea, sillä tällä hetkellä mun lukulistalla on melkeinpä pelkästään tietokirjoja. Haluan kuitenkin saada sen tiedon päähän, joten eipä auta kuin lukea. Toki pelkkä lukeminen on välillä mukavaa, kun ei voi tehdä mitään muuta samalla ja on pakko keskittyä vaan yhteen asiaan kerralla. Kuinka usein yhteen asiaan keskitytäänkään? Itse ainakin tuuppaan usein tekemään useaa asiaa samaan aikaan, tai vähintäänkin kuuntelemaan musiikkia. Mä luen, jotta kehittyisin, saisin lisää tietoa, ymmärtäisin asioita ja pääsisin ajattelemaan uusia juttuja, uusilla tavoilla.

Viimeaikoina oon lukenut aika vähän, lukuun ottamatta nyt paria päivää, kun oon innostunut vähän kuluttamaan äänikirjoja. Aion nyt muuttaa asian, sillä haluan lukea vuoden loppuun mennessä 11 kirjaa.

Aluks ajattelin, että alan lukemaan kirjan kahdessa viikossa, elikkä noin tunti päivässä. Laskeskellessa jäljellä olevia viikkoja ja kirjoja huomasin, että on mun pakko lukea kirja viikossa. Eli suunnilleen kaksi tuntia päivässä (jos keskimäärin kirja on ehkä 12h) Tavallaan kaksi tuntia tuntuu lyhyeltä, mutta toisaalta se voi olla vähän hankala löytää joka päivästä. Äänikirjoja apuna käyttäen saan kuitenkin myös käppäillesesäni paikasta toiseen vähän luettua ja muutenkin jakaessa ajan useampaan osaseen, saan varmaankin helposti kaksi tuntia kulumaan.

11 kirjaa jotka haluan lukea vuoden loppuun mennessä

Elon Musk - Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana - Ashlee  Vance - E-kirja - Äänikirja - BookBeat

Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana, Ashlee Vance Tämän kirjan kuuntelun alotin tänään ja vitsit vaikuttaa mielenkiintoselta! Kirja kertoo Elon Muskin ajatusmaailmasta kirjailijan tekemien haastattelujen pohjalta.

Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin

Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin, Stephen Hawking Tätäkin kirjaa oon jo aloittanut joskus, viidesosa luettu. Muutamia erikoissanoja, joita on pitänyt ettiä, mutta tähän asti joksenkin ymmärrettävää. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja ehkäpä hurahdankin fysiikkaan kirjan myötä.

Faktojen maailma | Otava

Faktojen maailma, Anna Rönnlund, Hans Rosling ja Ola Roling Kirja vaikuttaa oikein kiehtovalta, vähintäänkin omia ajatuksia haastavalta, ehkä maailmankatsomusta/-kuvaakin muuttavalta. Kirjassa esitellään 10 vaistoa, jotka muuttaa maailmankuvamme (Suomalaisen kirjakaupan esittelystä)

Rouva Einstein – Suomalainen.com

Rouva Einstein, Marie Benedict Muistan jossakin podcastissa kuulleeni Albert Einsteinin ensimmäisestä vaimosta, kuinka he olivat ehkä yhdessä kehitelleet teorioita ja hänenkin olleen loistava matematiikko. Odotan innolla tämän lukemista!

Ajattele oikein - menesty! - Napoleon Hill - nidottu(9789527049013) |  Adlibris kirjakauppa

Ajattele oikein – menesty, Napoleon Hill Hieman vetovoimanlaki -ajatuksia myös. Kirjaa olen ehtinyt aloitella ja imaisi nopeasti mukaansa. Vähän olen pettynyt tähän astisesta, sillä kirja pyörii niin paljon rahan ympärillä. Luulin, sen ottamaan erilaisia tavotteita huomioon, mutta uskon ohjeiden pätevän muihinkin asioihin.

Miksi nukumme Matthew Walker Kovakantinen | Suomalainen.com

Miksi nukumme, Matthew Walker Tämä kirja pitäisi varmaankin laittaa heti ensimmäiseksi lukulistalle, ehkäpä nukkuisin enemmän tai ottaisin jotain muuta huomioon nukkumiseen liittyen. Vähän pelottaa mitä kirja tuo tullessaan, mutta toivon, että opin tästä paljon uutta aiheeseen liittyen ja vakuutun entistä enemmän unen tärkeydestä.

12 elämänohjetta

12 elämän ohjetta, Jordan Peterson Kirjailijasta mulla on hyvin ristiriitaiset ajatukset, hän on videoiduilla luennoilla ja haastatteluillaan saanut itsessäni aikaan niin ihailua kuin ärsyyntymistäkin. Tykkään siitä, miten joudun vähän jopa kyseenalaistaa mielipiteitäni, kun hänellä on välillä ihan päinvastaista sanottavaa, jotka hän ilmaisee vakuuttavasti. Hänellä on paljon mielenkiintoisia sekä hyviä ohjeita ja ajatuksia, joten tämä on ehdottomasti lukulistalla.

21 oppituntia maailman tilasta Yuval Noah Harari Kovakantinen |  Suomalainen.com

21 oppituntia maailman tilasta, Yuval Noah Harrari Toivon, että saisin kaikki hänen kirjaansa (Homo Sapiens ja Homo Deus) luettua tänä vuonna, mutta pidän tän listan yhdessätoista kirjassa. Oon lukenut vähän kaikkia kolmea kirjaa, ja vitsi miten hyviä! Tuntuu, että yleistieto ja sivistys kaksinkertaistuu laajenee joka luvussa. Mielenkiintoisia, ajankohtaisia (kahdessa viimeisessä) aiheita!

Villi vaellus | E-kirja | Ellibs E-kirjakauppa

Villi vaellus, Cheryl Strayet Tälle ei oo isompia odotuksia, törmäsin vaan BookBeatissa. Esittelyn perusteella vaikuttaa oikein kiehtovalta. Päähenkilö/kirjailija Cheryl lähtee sadan päivän vaellukselle Meksikosta Canadaan rinkkansa kanssa. Tästä on tehty elokuvakin Disney +:ssaan.

5 AM CLUB - Ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi

5am club – ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi, Robin Sharma Tän kirjan oon kerran jo lukenut, noin vuosi takaperin, mutta oon nyt aloittanut uudestaan, sillä tää on huippu hyvä! Alku mun mielestä turhan pitkä ja vähän tylsäkin, mutta suosittelen kaikille, jotka haluaa omaksua tehokkaan aamurutiinin!

Tytöt – Suomalaisen tasa-arvon perusteet, Aurora Rämö, Vappu Kaarenoja Aloitin tän ehkä viikko sitten. Tosi lyhyt, mutta oon tykännyt kovasti. Kertoo siitä, miten Suomi on saanut naisviisikon hallituksen johtoon, Suomen tasa-arvon historiasta yms.

Vähän mua harmittaa, ettei tässä oo ollenkaan fiktioo, kaunokirjallisuuttakin vähän ja vaan yks suomalainen. Tässä tuntuu silti olevan paljon kirjoja ja mulla on kyllä muitakin tekemisiä kuin vaan lukea, mutta kokeillaan! Mukavaa, että luit ja toivottavasti innostuit itsekin jonkun yllä olevista lukemaan. Seuraavaa tekstiä perjantaina, toivottavasti tuut lukemaan sen! Syksyistä viikonloppua!

Puhe on avain oman päämme ulkopuolelle

On jäänyt kaksi viikkoa taukoa, mutta ei se mitään, täällä taas. Tuntuu vähän hankalalta kirjottaa, kun kaikki ideoimani aiheet on niin laajoja ja haluaisin kirjoittaa ottaen mahdollisimman monta näkökulmaa mukaan. Päätin nyt kuitenkin jotakin kirjoittaa ja päädyin puhuminen, kirjoittaminen ja ilmaisuun. Pohditaanpas sitä sitten.

Sanoilla meitä ymmärretään ja ymmärrämme itseämme

Puhuminen on ihan valtavan iso asia. Se on kommunikointi väline. Sillä me voidaan ilmaista, mitä meidän pään sisässä liikkuu. Ketä me olemme itsellemme, minkälaisina me itsemme nähdään. Puhe taas koostuu sanoista. Sanoilla meitä ymmärretään, me ymmärretään muita ja itseämme.

Kukaan ei pysty näkemään toisen pään sisällä liikkuvia ajatuksia, vaikka ne koostuisivatkin isosta määrästä eri sanoja. Tämän takia meidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka me ilmaistaan itseämme. Muut ihmiset muodostaa käsityksensä meistä ja ymmärtää meitä meidän puheen, tekojen ja muun ilmaisun kautta.

Lähiaikoina oon nähnyt paljon artikkeleita, joissa on ollut juttua siitä, kuinka paljon enemmän sanoja lukeva nuori voi tietää kuin ei-lukeva. https://yle.fi/uutiset/3-8711651 artikkelin mukaan 17-vuotias kirjoja omalla ajallaan lukeva voi osata jopa 70 000 sanaa, versus saman ikäinen, kirjoja lukematon 15 000. Olen joskus kuullut myös isommasta 100 000-10 000 vertauksestakin, mutten jaksanut ettiä artikkelia/lähdettä.

Mitkä on 10 000 ”välttämätöntä sanaa tietää?

Ekana tulee mieleen, mitkä on noi 10 000-15 000 ”välttämätöntä” sana, joilla selviää elämässä? Olisi myös kiva tietää montako sanaa itse tiedän ja miten sen ylipäätään voi mitata. Yritin ettiä jotakin nettitestiä ja ekana vastaan tuli Tampereen yliopiston tekemä sanatesti, jota kokeilin. Viides taso 100:lla sanalla, tuloksena 98% ja iltalehden sanvarastotestistä sain 7/10. Mutta molemmissahan on vaan yksittäisiä sanoja.

Äidinkielen oppimiseen menee vajaa 1,5 vuotta

Tavallaan toi 10 000 kin tuntuu isolta, mutta pian muistinkin, että viikko takaperin opettelin iltamyöhään reilut sata erikoissanaa englanniks suht nopeesti. Tuo nopea, vajaassa tunnissa, sunnuntai-iltana opeteltu sanarykelmä kerrottuna sadalla. Se tuntuu tosi vähältä, koska se tarkoittaisi, että ajallisesti äidinkielen oppimiseen menee vajaa puolitoista vuotta. Mutta jos miettii, niin sehän on hirveen paljon! Jos päivittäin oppisi sen 100 sanaa, menisi 10 000:n sanankin saavuttamiseen 27 vuotta. Voisipa uusia sanoja oppia yhtä tehokkaasti läpi elämän.

Mitä nämä yhdeksänkymmentä tuhatta sanaa on, joita suurin osa ei tiedä?

Sitten voi pohtia, mitä nämä yhdeksänkymmentä sanaa on, joita suurin osa nuorista ei tiedä. Itselleni tuli ainakin ensimmäisenä mieleen, että varmaankin vaan jotakin ismejä, erikoissanastoa, mutta ei niitäkään nyt niin paljoa ole. Onkohan sitten niin, että kymmenen tuhatta sanaa on vaan niin vähän etten pysty sitä käsittämään, vai onko olemassa niin paljon sanoja, ettei aivojeni kapasiteetti riitä niiden tajuamiseen? Toivon kovasti sen olevan ensimmäinen vaihtoehto. Kai se on ihan normaalia, miten voisi kuvitella, ettei osaisi joitakin sanoja tai päinvastoin, kuinka voi kuvitella osaavansa kymmeniä tuhansia sanoja lisää.

Jos ei tiedä mitä tuntee, miten voisi ymmärtää itseään?

Vaikka tätä onkin ihan mahdoton ratkaista, niin kyllähän sen kaikki tajuaa, että nämä paljon sanoja osaavien ihmisten ajattelu on ihan eritasoista ja rikkaampaa. Kuinka jotakin voi ajatella, jos ei edes tiedä ajatuksiaa? Tai mietitäämpä nyt muutenkin. Onko itsensä ymmärtäminenkin paljon helpompaa, kun tietää enemmän sanoja. Jos ei ole sanoja tietää, mitä ajattelee, mitä päässä tapahtuu, kuinka pystyisi edes tajuamaan itseään? Nyt oli niin vaikeasti ymmärrettävä lause, etten edes itse sitä ymmärrä. Säilytän sen kuitenkin.

Meidän kommunikointi oman päämme ulkopuolelle tapahtuu lähinnä sanojen kautta, niin sanavaraston kehittäminen luulisi olevan paljon korostettavampaa. Sen ilmaisutaidon lisäksi.

Kiitos kovasti, että luit tämännkin tekstin. Tuntuu vähän, että tää oli lähinnä saman asian jauhamista, mutta aikas myöhään tätä näpyttelenkin, niin ei ihme jos ajatus ei kulje. Pahoittelut siis sun ajan varastamisesta, mutta ehkäpä tää herätti vähän ajatuksia… lukuintoakin kenties?

Seuraava teksti maanantaina. Lukemisenriemuista viikkoa!

Voisipa ihmisetkin päivittyä nappia painamalla

Mietipä kuinka helppoa olis, jos ihmisillä olis koneiden tavalla mahdollisuus päivittyä yhellä napin painalluksella? Vois vaikka lukea jonkun artikkelin unen tärkeydestä, jonka jälkeen pystyisi päivittämään unirytminsä. Ei palais takasin vanhaan epäsäännölliseen rytmiin ja liian vähäiseen unen saantiin, vaan heti päivityshetkestä lähtien kaikki menis tismalleen sen päivityksen mukaan.

Tästä alkaa uusi luku mun elämässä…taas

On hassua lukea vanhoja päiväkirjatekstejä. Eikä niiden edes kovin vanhoja, vajaa vuoden sisällä kirjoitettuja vain. Niiden kaava menee yleensä aina samalla tavalla: olen saanut uuden motivaatiopiikin, ”tästä alkaa uusi luku mun elämässä”, kirjoitan. Kirjoitan useamman aukeaman päivän kulusta, huikeasta mielialastani ja niistä monista asioista, jotka sain päivän aikana tehtyä. Seuraavana päivänä jatkan samaan malliin. Toisinaan jaksan jopa viikon. Sitten tulee parin viikon tauko, jonka jälkeen kirjoitan: ”ei oo nyt hetkeen suunnitelmat onnistunu, mutta nyt tästä alkaa taas uusi luku mun elämässä” Ympyrä sulkeutuu ja alkaa taas alusta.

”Muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan”

En osaa sanoa onko missään haluamissani asioissa tapahtunut muutosta, edes pientä sellaista vai onko se tosiaan vain paikallaan polkemista. Koska en vastausta tiedä, voin yhtä hyvin valita mieleiseni. Se on tietenkin ensimmäisen: otan koko ajan pieniä askeleita kohti tavotteitani huomaamatta mitään. ”Muutos, varsinkin positiivinen muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua siltä kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan” -Priya Singh (fiktiivinen hahmo, mä otin vapauden suomentaa lainauksen)

En halua vain alitajuista asennemuutosta

Haluun kuitenkin muutakin muutosta kuin vain jotakin alitajuista asennemuutosta. Näinpä jälleen kerran, ei auta jäädä vellomaan epäonnistumisessa vaan yrittää taas uudestaan. Mulla on nyt uusi suunnitelma. Vihdoin oon saattanut tajuta, etten yksinkertaisesti saa luotuja pitkäaikaisia tapoja, jos otan miljoona eri asiaa kerralla. Vähitellen sitten otan lisää. Suunnitelmana olisi ottaa yks uus asia mukaan joka viikko. Sekin voi olla vähän liikaa, mutta kokeillaan eka sillä. Jostain luin (ainakin Robin Sharman 5am klubista, mutta atomic habits-kirjassa James Clearilta tais olla kans), että pitkäaikaisen rutiinin luomiseen menee 60(/66) päivää. Joten voi olla, että tää viikon rytmi saattaa olla liian tiuha. Ens viikolla pitäis joka päivä mennä samaan aikaan nukkumaan ja lukea vähintään puoli tuntia päivässä. Eli ehkä jos ei (vielä) oo kovin suuria muutoksia, ei vähän tiuhempi tahti haittaa.

Tää olikin pikapäivitys. Luulin, että keksisin lisää sanottavaa, mutta kaikki tuntu jotenki vaikealta, ellen olisi lähtenyt rönsyilemään. Ens kerralla ehkä vähän pitemmin. Suunnittelin, että julkaisisin uuden tekstin jo perjantaina. Sain useemman ainakin tällä hetkellä mun päässä hyvältä kuulostavaa kirjoitusidean, joten toivottavasti maltan asettua vaan kirjoittamaan.

Kiitos lukemisesta ja hyvää viimeisen kesäkuukauden toiseksi viimeisimmän päivän jatkoa!

Miksi en syö kuolleita eläimiä?

Eläinystävällisesti syöminen on mulle tärkeetä. Mulla on siitä paljon sanottavaa, vaikka itsellänikin on vielä parannettavaa ja opittavaa. Siksi aiheesta on vähän jännittävää lähteä kirjoittamaan, sillä mulla ei tosiaan ole kaikkea tietoa ja itsekin syön edelleen eläinperäisiä tuotteita (en lihaa) Tää teksti on siis kirjoitettu mun tän hetkisillä tiedolla ja ajatuksilla. Toivon, että tää ja tulevaisuudessa mahdollisesti samasta aiheesta tulevat tekstit innostaa mun blogia lukevia ihmisiä (jos niitä nyt löytyy :D) pohtimaan eläinten syömisasioita ja antaa uutta tietoa aiheesta.

Kotona oon tosiaan syönyt pienestä pitäen kasvispainotteisesti, mutta useemman kerran viikossa myös lihaa. Koulussa taas 5. luokalle asti en syönyt ollenkaan punasta lihaa. Siihen oli syynä se, ettei voinut tietää mistä päin maapalloa eläimet tulevat ja minkälaisista oloista. Tämä oli alun perin äitini ajatus ja vasta myöhemmin älysin kysyä syytä. Eläinten ystävänä ymmärsin tämän täysin ja ylpeänä käännyin (koulussa) kasvissyönnin puoleen. Tosin tässä kohtaa olin aika kapeakatseinen ja valikoiva ”eläinten ystävä”, kun kalat ja kanat eivät mielestäni olleet tärkeitä.

Koin epäreiluksi, että eläimet laitetaan elämään elämää vain, jotta ne voisivat kuolla ennalta määrättyyn aikaan ihmisten makunystyröitä varten.

5. luokalla heräsin kuitenkin broilerien kokemaan sairaalloiseen jalostukseen, sydänsairauksiin ja ymmärsin, ettei nekään ansaitse huonoja oloja pienestä koostaan huolimatta. Samoihin aikoihin päätin lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen myös kotona, jolloin söin lihoista pelkästään kalaa. Se oli vaikeaa, sillä varsinkin kanasta, mustastamakkarasta, jauhelihakastikkeesta ja kebabista tykkäsin kovasti. Tällöin koin epäreiluksi, että eläimiä kasvatetaan ihmisten ruuaksi ja niiden arvo määrittyy niiden maun tai pakkausihinnan mukaan. Tämä oli syyni punaisen lihan ja kanan syömättä jättämiseen. Kylässä ollessani silti söin ihan kaikkea, sillä silloin ajattelin siinä kohtaa lähinnä, etten halua tukea lihatuotantoa ja kylässähän niin ei kävisi.

Ajattelin vegaanisuuden menevän vähän yli ja olevan aika äärimmäistäeihän lehmät nyt maidon tuottamiseen kuole, päin vastoin sehän vain auttaa niitä

Aikaa kului ja mitä enemmän tietoa tästä hirveästä, mutta normalisoidusta toimintatavasta vastaanotin, oli se vain helpompaa. Luulin tällöin, että ruokafilosofiani alkoi olla kasassa. Maitoa litkien, kalaa ja kananmunia mussutellen julistin kasvissyönnin kauneutta, lihansyönnin hirvittävyyttä, säälin eläimiä ja samalla hieman oudoksuin vegaanisuutta. Ajattelin vegaanisuuden menevän vähän yli ja olevan aika äärimmäistä. Mitä kalan syömiseen taas tulee, niin kalathan uivat onnellisen elämän vedessä ja sitä paitsi, kalathan on niin pieniä, niin ei kai niillä nyt niin väliä ole. En edes vaivautunut ottamaan kummastakaan asiasta selvää, mitä selvää otettavaa olisi, sillä eihän lehmät nyt maidon tuottamiseen kuole, päin vastoin, sehän vain auttaa niitä. Kaloista en halunnut tietää mitään, olin päättänyt, ettei niiden syömisessä ole mitään väärää.

Kukkotiput elävältä silppuriin, kilien joukkomurha ja pienien vasikoiden erottaminen äideistään

Vuosi sitten naiivi kuplani potkaistiin kerralla puhki, kun viimeistamuruamyöten-blogin seuraajana törmäsin jatkuvasti tehotuotantoa pohtivan tekstin suosituksiin (suosittelen kaikille eläimistä välittäville) En uskonut siitä löytäväni oikeastaan mitään järisyttävää, mutten jaksanut tehdä etäkoulussa kertyneitä rästitehtäviäkään, joten päädyin tekstin lukemaan. Kukot silppuriin, kilien joukkomurha ja vasikkojen äitien vieminen luomuilusta huolimatta jäivät mieleeni. Siinä samassa hyvästelin eläinperäiset tuotteet. Valintaani vastustettiin kotonani mm. proteiinin ja muiden ravintoaineiden takia, mutta kun vain pidin sitä silmällä ja kokkailin itse, niin onnistuin senkin kanssa.

Törmättyäni alla olevaan kuvaan, en ole enää maitoa lasista juonut (yli vuoteen) ja vain kerran murojenkin kanssa. Patsas on niin kuvottava, etten ymmärrä kuinka kukaan sen nähtyä pystyisi. Tämän lisäksi maitotuotteita käyttämällä tukee myös lihatuotantoa, joten se myös vahvisti valintaani

”Mä en ikinä pystyis siihen”

Kuinka sitten palasin joidenkin eläinperäisten tuotteiden pariin? Etäilyn päätyttyä päädyin takaisin muuhun maailmaan. Tuntui siltä, että vegaaniuus koetaan tosiaan hyvin äärimmäisenä ja ”mä en ikinä pystyis siihen”-tavalla. Niinhän sen itsekin olin kokenut. Koulussa sitten päädyin maito- ja kananmunaruokia syömään. Kun syön kodin ulkopuolella, niin hiljalleen alkaa taas tuntua turhalta kotona olla syömättä, mikä ei tosiaan pidä paikkansa. Ajattelin nyt, että voisin ottaa takaisin sen mallin, etten tue ostamalla tai kotona syömällä eläinperäisiä tuotteita. Aina kun vegaaninen vaihtoehto, otan sen, mutta voin silti maitotuotteita ja kananmunia syödä.

Tässähän mä syön kuolleen eläimen ruumista yhden ateriani takia

Miksi en sitten nykyään pystyisi syömään lihaa? Niih, paitsi kalaa voisin syödä. Jotenkin, kun en oo pitkään aikaan lihaa syönyt, niin en enää ajattele sen kuuluvan mun ruokavalioon. Se on eläintä. Kalaakin syödessä mulla tulee usein sellainen yökötys, että tässä mä syön kuolleen eläimen ruumista. Tuntuu todella itsekkäältä ajatella, että mulla olisi jonkinlainen oikeus hyväksikäyttää eläintä syömällä sitä. Minkä takia olisi? Pelkästään jo edellä mainittujen syiden takia en todellakaan pystyisi eläintä syömään. Sitä paitsi suurin osa kulutettavasta lihasta on tehotuotettua, jolloin näiden lisäksi ne ovat joutuneet vieläpä elämään huonoissa oloissa sen lyhyen elämänsä.

Jos syön kalaa, niin en ole niin äärimmäinen ja kaikesta kieltäytyvä tyyppi

Kalan syömistä olen kuitenkin perustellut sillä, että suurin osa kaloista saa tietääkseni elää ihan oikeissa vesistöissä, eikä ole ahtaissa oloissa tehotuotettua. Omaan kalan syömiseen on myös vaikuttanut ympäristöni. Jos syön kalaa, niin en ole niin ”äärimmäinen” ja kaikesta kieltäytyvä tyyppi. Toisaalta koska yhdistän tosi herkästi kalan syömisen just itsensä asettamiseen korokkeelle (mitä se tosin onkin), niin en tiedä miksi jatkan sen syömistä, kun en muutenkaan enää jaksaisi kauheasti miettiä, mitä kukakin musta ajattelee. Enkä myöskään kovin suuri kalafani ole. Saahan siitä toki hyviä rasvoja, mutta enemmän se pahaa mieltä itselleni tuottaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että nekin tuntevat kipua, ja kuollevat (ravintolavegea.fi mukaan) usein tukehtumiseen tai paleltumiseen (jotkin heitetään elävänä pakkaseen).

Mun syyt on olleet lähinnä eläineettisiä tähän mennessä, sillä se on mulla suurin syy. Kuitenkin myös ajatus siitä, ettei kaikilla ihmisillä ole ruokaa ja itse laittaisin monien ihmisten ruuat eläimen läpi, jotta saisin itse jonkun lihapihvin, ei tunnu oikealta. Ja onhan lihan syömisellä valtava vaikutus myös ilmastoon.

Mä en ole mun kasvissyöntifilosofioiden kanssa vielä valmis, joten ottakaahan se huomioon. Tässä kirjoittaessa huomasin sisäistäneeni suhteellisen ärhäkkäästi puolustavan tyylin kasvissyönnistä puhuessa. Yritän kasvaa siitä ulos, sillä se on todella ärsyttävää, niin omasta, kuin varmasti kaikkien muidenkin mielestä.

Kiitos lukemisesta! Ihanaa, että klikkasit tän tekstin auki! Seuraava teksti tulee taas maanantaina. Mukavaa päivän jatkoa!

Helvetinviikon mietteitä

Tällä viikolla kaikki onnistui

Pidin viikko ennen koulun alkua omilla muutoksillani muokatun Erik Bertrand Larssenin helvetinviikon. Mulla tulee aina säännöllisin väliajoin olo, että nyt haluan aloittaa uudenlaisen, tehokkaan elämäntavan, jolla voin saavuttaa tavotteitani ja tehtyä mahdollisimman paljon päivän aikana. En sitten ikinä meinaa tässä onnistua, tai ainakaan paria päivää pitempään. Tällä viikolla aikalailla kaikki kuitenkin onnistui.

Mikä tämä Larssenin Helvetinviikko sitten on?

Lyhkäisyydessään: Opi viihtymään mukavuusalueen ulkopuolella, huomaa mihin kaikkeen pystytkään, opi tuntemaan omia rajoja, sekä venyttämään niitä. Jokaiselle seitsemälle päivälle on oma aihe. Kaikkia päiviä (paitsi torstaita) yhdistää, kello 22 nukkumaan, itse menin kuitenkin jo 20.30 ja klo 5 herätys.

Syksyllä melkeinpä vuosi takaperin, kun löysin kirjahyllystä Erik Bertrand Larssenin Helvetinviikko-kirjan nappasin sen heti käteen ja ryhdyin sitä lukemaan. Idea kuulosti kivalta: uusia rutiineja, tapoja, itsensä ylittämistä… En jaksanut sitä sitten loppuun lukea, eikä myöskään huvittanut herätä joka päivä viideltä aamulla, saati sitten valvoa 36 tuntia putkeen tehden järkeviä asioita.

Tää on siis hänen armeijakokemuksensa helvetinviikosta tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaksi

Muutama viikko sitten taas päätin pureutua kirjan pariin uudestaan ja olin niin innostunut, että teki mieli jo seuraavana päivänä aloittaa se. Se ei onnistunut, sillä tulevilla viikoilla oli paljon suunnitelmia, enkä ollut kotona kaikkia päiviä. Tämän lisäksi tähän viikkoon kuuluu kaikkia valmistautumis juttuja. Kirjassa sanottiin ”Valmistautuminen helvetinviikolle on sama kuin valmistautuisi hiihtokilpailuun, työ on tehty jo ennen”

Päädyin sen aloittamaan viikkoa ennen koulun alkamista. Se tuli ihan hyvään ajankohtaan, kun tän viikon ideanahan on olla paras versio itsestään, ylittää itseään, nähdä mihin kaikkeen pystyykään ja sellasta. Tää on siis Bertnandin armeijapuolustusvoimamikälie helvetinviikosta (joka on sekä fyysisesti- että henkisesti raskas ajanjakso) tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaks.

Olin täynnä energiaa ja olisin vaan halunnut pomppia joka paikkaan klo 5 heräämisen johdosta

Nykyään toi viideltä aamulla herääminen ei oo ajatuksena kovin järkyttävä, kun luin viime vuoden lopussa 5 am klub -kirjan Robin Sharmalta. Sen johdosta aloinkin heräämään viikon tai kahden ajan viideltä aamulla, heti herättyä liikuntaa, kirjoittamista ja kirjan lukemista, minkä jälkeen kouluun. Oli muuten tosi tehokasta ajankäyttöä ja sai ihan eri tavalla aikaa viikossa, kun oli iltapäivien lisäks myös aamut käytössä. Se sit jäi, enkä ala sitä enempää puimaan, suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluaisi olla nykyistä tehokkaampia ja aikaansaavia. Silloin olin myös ensimmäiset päivät täynnä positiivista energiaa ja olisin halunnu pomppia joka paikkaan. Se kuitenkin myös väsytti ja pian palasinkin jo rauhallisempiin aamuihin.

Eipä liity mitenkään aiheeseen, mutta laitan nyt silti:)

Eli laitetaanpas viikko käyntiin!: tavotteet paperilla ja paperi hukassa

Suunnitteluhan olisi pitänyt aloittaa useempia viikkoja sitten ja listailinkin jonkun paperin reunaan niitä istuessa junassa. Paperi oli kuitenkin hukkunut ja sunnuntai-iltana huomasin, etten ollut tehnyt suunnitelmaa tulevalle viikolle, lukenut kirjaa loppuun ja kellokin uhkaavasti meni eteenpäin. Luin siis nopeasti maanantain ja tiistain teemat, jonka jälkeen rapsuttelin kalenteriin päivän suunnitelman ja suorinta tietä nukkumaan.

Sanoisin viikkoni ensimmäisten päivien olleen parhaimmat ja tuottoisimmat. Seurasin jokaista, hyvin tiiviin aikatauluni kohtaa tunnollisesti. Sen jälkeen mulla olikin muutakin ohjelmaa, jotenka aikataulut vähän venähtivät ja jouduin hyppelehtimään joidenkin kohtien yli. Aloin myös luoda ehkä vähän armollisempia ja mukavampia aikatauluja itselleni, jolloin Helvetinviikostani tuli oikeastaan supertehokasviikko.

Maanantaina olin vaihtanut herätysääneni kivaan pianon pimputteluun herätysäänen ja siirtäny puhelimen vähän eri kohtaan – näin oli kirjassa ohjeistettu tekemään, sillä tällöin pystyi katkaisemaan torkutuskierteen. Pianon pimputteluun oli miljoona kertaa kivempi herätä, kun aikaisempaan soittoääneen. Herääminen ei sitten ollutkaan vaikeaa, vaikka nousinkin reilu neljä tuntia normaalia aikaisemmin. Kuuntele järkeä (herätys soi, sillon noustaan!), älä tunnetta (muttaku väsyttää ja lämmin peitto). Se on auttanut mua nyt jo kaksi viikkoa. Myös ajatus, että jokainen torkuttamaton kerta luo mun ei-torkuttaja identiteettiä. Ja kun en identifioi itseäni torkuttajaksi, en myöskään torkuta, ainakaan niin paljoa. Tämän käsityksen sain Atomic habits -kirjasta.

Maanantai suju kaiken kaikkiaan oikein hyvin. Pysyin aika hyvin aikataulussa, pystyin hyvin myös keskittymään ja sain paljon tehtyä. Tosin esimerkiksi lenkki jäi lyhyeksi, suunnittelulle ja tauoille olisi pitänyt varata enemmän aikaa.

Tiistain aiheena oli moodi ja keskittyminen. Sen kappaleen luettua tajusin monia asioita. Muunmuassa tajusin, etten voi koko päivän ajan mennä samassa mielentilassa. En voi koko ajan olla tosi innostuvassa tilassa, hyppelehtiä paikasta toiseen. Välillä joo, mutta se myös kuluttaa paljon energiaa. Sen sijaan moodia pitäisi vaihdella tilanteen mukaan, jolloin energiaa säilyy siihen mihin sitä haluaa käyttää. Se oli todella kiintoisa ajatus, sillä aikasemmin olin toisinaan jopa pakottanut itseni sellaiseen pirteään tilaan, sillä olin ajatellut sen olevan tavoite. Kuitenkin huomasin, kuinka paljon paremmin jaksoin keskittyä, sekä sain pidettyä energiaan helposti yllä läpi päivän. Myös moodien säätely ja tarkkailu oli mielenkiintoista.

Keskittymiseen sain myös paljon uusia ajatuksia. Keskittyä ei voi moneen asiaan samaan aikaan. Olen huomannut, että itse teen jatkuvasti kahta asiaa samaan aikaan. Tällä viikolla en kuunnellut yhtään musiikkia tehdessä jotain muuta. Lenkkeilin kuunnellen pelkästään omia ajatuksia, joka oli tosi kivaa. Rakastan ajattelua. Normaalisti ajattelen vain kuulokkeet päässä, jotta saisin taustahälinää. Taustahälinää ei ollut, ja silti pystyin ajatella. Mitä tahansa tehdessäni, yritin keskittyä siihen täysin ja tehdä sitä sitten lyhyemmän ajan. Esimerkiksi suunnittelun tein viidessä minuutissa, ilman musiikkia, täysin keskittyen, kun normaalisti kuuntelen musiikkia, enkä kunnolla keskity, teen nopeasti jonkun muun jutun ja saan aikaa kulumaan yli puoli tuntia. Myös kirjoittaessa olin hankkinut tavan kuunnella musiikkia. Tämän johdosta, oon istunut vaikka kuinka pitkään tietokoneen ääressä saamatta juuro mitään tehtyä. ekosyitä vaan. Syynä olin pitänyt keskittymiskyvyttömyyttäni ja aloilleen asettumista. Sekään ei ollut vaikea korjata: musiikki pois ja näpyttelyä. Huomasin kuitenkin ennen kirjoittamista kaipaavani pienen energiapiikin, joten ennen istumista nostatin enegiani ylös, jonka jälkeen istuin alas ja sulkelsin flow-tilaan. Se oli hienoa.

Keskiviikon ajanhallinta-aihe oli mieleeni. Kirjassa suositeltiin suunnittelemaan jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi. Mun mielestä varsinkin toi vuosisuunnitelma on tosi vaikea, ja sitä tuskin tuun tekemään tai käyttämään ainakaan tässä elämänvaiheessa. Kuukausisuunnitelma on vähän käytössä, mutta siihenkään en yleensä saa kauheesti mitään tehtyä. Viikko ja päiväsuunnitelmat on mun mielestä helpompia. Kirjailija ehdotti päiväsuunnitelmien tekemiseen tehtävälistaa. Siihen kirjataan kaikki pienet ja suuret päivän aikana tehtävät asiat. Nämä numeroidaan ne tärkeysjärjestykseen, jonka jälkeen lista heitetään ne kalenteriin, niin että isoimmat/vaikeimmat/tärkeimmät asiat on ensimmäisenä. Itse olen tätä tekniikkaa käyttänyt jo aikasemmin, tosin priorisointia en ole kovin usein tehnyt. Tää listaustapa luo ehkä tunteen, että kaikki on hallinnassa, mitään ei unohdu ja vähentää stressiä, kun ne on sielä kalenterissa. Toki jos lista on pitkä, niin voi se vähän stressatakin. Viikossa on kuitenkin 168 tuntia, ja kun vaan suunnittelee, ja keskittyy tekemiseen, niin saa yllättävän paljon tehtyä. Kalenteri on muuten niiiin kätevä! Oon alkanu vasta lähiaikoina kunnolla kalenteria käyttämään.

Torstai on viikon vaikein päivä, sillä silloin ei kuuluisi nukkua ollenkaan, vaan työskennellä koko yö, jatkaa siitä päivään ja mennä perjantai iltana nukkumaan. Mä en sellaseen alkanut, vaikka se vähän houkuttikin. Nukuin kuitenkin reilusti vähemmän mitä normaalisti. Tuntui ihanalta päästä nukkumaan. Tuntui, että aivoni oikein kehräsi, kun painoin pääni tyynyyn. Sain torstain muutamilla extra tunneilla vähän tehtyäkin, mutta olin aivan umpiväsynyt jo ennen kello kahtatoista yöllä. Tuntui kuin kello olisi ehkä neljä ja olisin tehnyt koko ajan jotakin. Torstain aihe oli mukavuusalueelta poistuminen. Siitä piti tehdä mahdollisimman epämukava. No onnistuhan se, vaikka ei se nyt mikään hirveen kamala päivä ollutkaan…paljo siivousta vaan 😀

Tuntuu, että oon alkanut vetämään puoleeni tosi paljo kaikkea poistu mukavuusalueelta-juttuja. Taidan alkaa hiljalleen sisäistämään sitä.

Everything you want is just outside your comfort zone - Willy Wonka | Meme  Generator

Perjantain piti olla lepopäivä torstaista ja piti meditoida (tai kuten kirjassa sanottiin, tehonukkua) tunnin tai kahden välein. Olin suunnitellutkin sen, mutta pääydin sitten istumaan paikalleen vain kerran. Hengitin pari kertaa syvään ja sitten tein jotain muuta. Perjantaille en kuitenkaan luonut mitään suunnitelmaa, tein vaan mitä milloinkin huvitti. Meditioimisesta kuulee kuitenkin jatkuvasti niin paljo hyvää, todella monilta ihmisiltä. Olisi siistiä oppia medioimaan kunnolla. Itse haluaisin yrityksieni jälkeen vain mennä nukkumaan, joten teen kai jotain väärin. En ymmärrä miten kukaan pystyy medioimaan herättyään.

Lauantaina piti miettiä sisäistä dialogia. Tässä kohtaa en enää oikein jaksanut näiden aiheiden kanssa. Luin kuitenkin luvun, joka oli kiinnostava, niinkuin kaikki muutkin. Lauantaina piti kiinnittää huomiota siihen, miten puhuu itselleen. Unohdin tehdä sen, mutta oon tän viikon ulkopuolella huomannut, miten paljon se on muuttunut tässä ihan muutaman kuukauden sisällä. Sen sijaan, että kritisoisin jatkuvasti itseäni ja asioita jotka meni pieleen, voin olla itseni puolella.

Sunnuntaina oli piti tehdä katsaus viikosta, miettiä unelmia ja tavotteita. En kuitenkaan tehnyt, ainakaan kirjan mukaisesti. Sunnuntai oli mulle ihan normi päivä.

Kaiken ei tarvitse olla mukavaa

Tajusin monia asioita tällä viikolla ja pääsin ainakin hetkellisesti riippuvuuksista eroon. Taisin sisäistää ainakin sen, ettei kaikki oo mukavaa (viideltä herääminen), eikä kaiken tarvitsekaan olla. Motivaatiotakaan ei kannata aina odotella, sen kun ryhtyy toimeen vaan.

Puhelinta en käyttänyt juuri ollenkaan, silloinkin kun käytin, niin en jäänyt mössöyttämään aivoja pitkäksi aikaa, vain nopean katsauksen tein. Ei edes tehnyt mieli näpytellä puhelimella, sillä olin kehitellyt paljon muuta tekemistä. Instagramissa notkuminen kuulosti kauhealta ajatukselta, ajan törkeältä väärinkäytöllä, enkä ymmärtänyt, miten ikinä olen voinutkaan olla sellaisen asian lumossa. Päivityksenä, koukussa ollaan taas. Ei ihan niin paljoo, mutta vähän kuitenki. Netflixiä tai muitakaan videoita en katsonut.

Huomasin, että olin paljon keskittyneempi, nukahdin lähes heti, olin aktiivisempi ja sain enemmän asioita aikaiseksi. Koin myös olevani paljon enemmän läsnä, suunnittelukykyisempi ja tuntui, että tulin sellaisesta nettikuplasta ulos.

Tätä kirjaa (ja viikkoa!) suosittelen kaikille, jotka haluat saada enemmän päivistä irti. Kirja oli mielestäni kivan selkeäksi kirjoitettu. Varsinkin teemojen jaksottaminen päiviin oli mukavaa. Eli vaikkei siis viikkoa suorittaisikaan (en kyllä tajua miten se on kirjan lukemisen jälkeen ees mahollista)tai soveltaa sitä, saa tästä kirjasta paljon irti!

Mukavaa, kun luit! Seuraava teksti taas maanantaina, siinä todennäkösesti kasvissyöntieläinajatuksia, mikäli viitsin sen julkaista.