Kirjoittajan arkistot: Pieniä ajatuksia

En tiedä minne haen yhteishaussa!

Yhteishaku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen alkaa huomenna 22.2.2022. En vieläkään tiedä minne haen tai missä järjestyksessä. Tässä on siis yksi päivä aikaa miettiä, missä seuraavat kolme vuotta viettää.

Ei nyt sentään ihan, koko kuukauden aikana voi hakea, ja voi ollakin, että päädyn päätöksen tekemään ihan viimeiseinä päivinä. Ehkäpä tää teksti toimii vertaistuellisena lukioon hakeville

Pieni katsaus omaan tilanteeseni

Lukioon hakeminen on ollut alusta alkaen selkeää, varmaankin ainoa selkeä asia jatko-opintoja miettien. Jossakin kohtaa toki kaksoistutkinto kävi mielessä. Tällä hetkellä kuitenkin omalla listallani on Rellun yleis- ja yhteiskuntatiedelinja, Norssi, TYK ja SamKen viestintälinja. Tähän on tultu pitkä matka, että mulla on vain viisi lukiota mielessä. Mihin järjestykseen ne sitten asettelen, en tiedä.

Oon kyllä onnellinen siitä, että oon seiska luokasta asti ainakin jonkin verran panostanut kouluun, niin että mulla on nyt riittävä keskiarvo useampiin paikkoihin. Viime vuonna keskiarvorajat oli tosi korkealla – olisko vaan kahteen lukioon ollut alle 8 ka. Toisaalta, kaikki lukiot on varmaankin ihan yhtä hyviä, ihmiset on sitten mikä erottaa lukiot toisistaan. Tästä syystä matalammalla keskiarvolla voisi olla helpompi miettiä lukiota, kun osa rajautuisi automaattisesti pois, eikä silti jäisi tavallaan mistään ”paitsi”

Perusteita lukion valitsemiseen

Mulla ei sinänsä oo oikein mitään kriteereitä lukion valitsemiseen, fiilispohja vain. Päätöksen lähentyessä voisin tosin miettiä ainakin seuraavia asioita: sijainti, kielitarjonta (pitkä ranska), koko (en tosin ees tiiä minkä kokoseen lukioon haluaisin), painotukset (melkein kaikki olis kivoja), keskiarvo (Clasun luonnontiede taitaa olla ainoo minne en millään vois päästä) ja minne muut menee. Kaikki noista on kylläkin asioita, jotka ei oo täysin välttämättömiä, mua ei siis haittais valita lukiota, josta puolet noista puuttuu, mikäli se tuntuis muuten kivalta.

Arpomalla vaan, ei sillä oo mitään väliä

Koulussa OPO:n tunnilla piti tulostaa top 7 hakukohdetta. Mietin siinä jonkin aikaa, mutta lopulta päädyin käyttämään arvontakonetta valitsemisessa. Jos en millään osaa päättää ja toivoisin vaan, että lukio päätettäisiin arpomalla, niin miksen tekisi sitä? Onhan se vähän päätöksenteon välttelyä, mutta toisaalta, mä en voi ennustaa tulevaisuutta ja tietää, mikä olis paras vaihtoehto. Ja vaikka voisinkin nähdä, miltä mun elämä eri lukioissa näyttää, tuskimpa osaisin silti valita.

Plussia ja miinuksia viidestä Tampereeen lukioista

Rellu: Kävin yhteiskuntatiedelinjan esittelyssä, ja silloin olin täysin varma, että yt-linja se on. Tuntu tosi kivalta, mutta tietenkin esittelyssä pitää mainostaa ja puhua vaan hyviä asioita siitä lukiosta. Tykkään Rellun sijainnista. Luulisin myös keskiarvorajan ollessa niin korkea, rellun myös olevan motivoiva opiskeluympäristö. Kääntöpuolensa siinäkin, sillä pidän myös vapaa-ajasta. Mulla ei tosin keskiarvo sinne tällä hetkellä riittäisi, mutta ehkäpä keväällä.

Norssi: Norssista mulla on jotenkin hyvä mielikuva, varmaankin tosi kivat tilat, kun yliopiston kanssa samassa on. Norssi on myös tosi pieni, vaan 90hlö/vuosi. En osaa sanoo, onko se hyvä vai huono puoli. Oon kuullut kans eräältä norssilaiselta, että yliopiston tiloissa oleminen haittaa yhteishengen muodostumista, kun ei _kai_ ole erillistä rakennusta lukiolle.

TYK: Tykkiin olin ajatellut 7lk asti mennä, mutta nyt oon alkanut muitakin miettimään, sekä pohtimaan, että olisko se sittenkään mun paikka. Siellä olis tosin ilmasutaitoaineita, joka olis tosi kiva ja tiedän useamman sinne menevän. Lukio on tosin ihan valtava, mikä taas, en tiedä onko hyvä vai huono juttu.

SamKe, viestintälinja: Viestintälinja kuulostaa tosi kiinnostavalta ja siihen sisältyvät kurssit vaikuttavat myös kivoilta. En esittelyssä ollut, mutta kuulemma tosi kivat tilat. Paikka lienee aika iso ja tässä kohtaa sanoisin sen olevan miinus.

Ehkäpä voisin tästä tosiaan tulla tulokseen, että kaikki on hyviä ja arpomalla vaan;)

Kiva kun luit, ensi viikkoon! Käythän seuraamassa blogin instagram-tiliä @pieniaajatuksia ja mikäli oot hakemassa peruskoulun jälkeisiin paikkoihin, niin kiinnostais tietää minne ja miks tiettyyn paikkaan haetaan + kuulopuheita/kokemuksia eri Tampereen lukioista:)

Mitä pitäisi tavoitella?

Lukiessani tekstejä tai katsoessani videoita, törmään jatkuvasti kehoituksiin, siitä miten ja minkälaisia tavoitteita pitäisi asettaa. Toiset sanovat että tavoitteen tulisi olla tarkka, esimerkiksi juosta x km aikaan y, toiset sanovat että tuollaiset tavoitteet ovat huonoja, sillä mitäs sen jälkeen kun tavoitteen on saavuttanut? Toisten mukaan tavoitteena pitäsi mielummin olla tyyppiä: joka päivä tunnin lenkki, koska silloin pysyy “pelissä mukana”, koko ajan menee eteenpäin, eikä tarvitse aina miettiä uutta tavoitetta.

Olen saattanut vetää tuon ajatuksen systeemeistä/tavoista pois kontekstista, sillä yleensä tällä ollaan viitattu uusien tapojen luomiseen taikka jonkun epämiellyttävämmän/vaikeamman asian saavuttamisessa.

Jos ottaa aina yhden tavoitteen saavutettuaan vanhan, käykö se pitemmän päälle tylsäksi? Aina vain tavoite, jotta voisi asettaa uuden tavoitteen. Viittaan tällä tavoitteella tälläiseen tarkkaan tavoitteeseen, jonka voi kerran saavuttaa (esim, juosa 10km tuntiin), ja minkä jälkeen se on saavutettu, pitäisi siirtyä seuraavaan. 

Ajatuksen tasolla se kuulostaa yhdeltä oravanpyörältä, mutta ehkä se ei olekaan ymprä vaan pikemminkin viiva? 

Vaikka tykkäänkin juoksennella, en ole ikinä ajatellut laittaa siihen mitään tavoitetta. Se tuntuisi hölmöltä, enhän siinä haluaisi ikimaailmassa kilpailla tai muutenkaan tavoitteellisemmin kehittyä. Kunhan saan siinä ajatuksen kulkemaan, ulkoilmaa ja mietiskeltyä kaikkia päässäni olevia asioita, olen tyytyväinen. Tulisiko tavotteita siis asettaa vain asioihin, jossa haluaa saavuttaa jotakin tai kilpailla? Vai tulisiko minun laittaa kaksi kertaa viikossa olevilleni parinkymmenen minuutin lenkeille joku tavoite? Toki, voihan tavoitteena olla esimerkiksi hyvä mieli, inspiroituminen, muihin asioihin keskittyminen tai jonkun nätin, kuvaamisen arvoisen kohdan bongaaminen lenkin aikana.

Asetin tuossa aloitettuani uudestaan bloggauksen, tavoitteeksi kirjoittaa 10 tekstiä. Kirjoitettuani 10 tekstiä, en mitenkään pettynyt, ettei mitään hienoa palkintoa tullut tai etten päässyt nyt elämässä kauheasti eteenpäin. En sellaista odottanutkaan. En tosin enää tavoittelisi mitään tiettyä tekstimäärää, sillä eihän siinä ole mitään järkeä asettaa koko ajan uusia tavotteita, kuin riippumatta tavotteesta, saavutan sen samaan aikaan, kuin vain kirjoittaessa kerran viikossa tekstin.

Se taitaakin olla juuri joidenkin ihmisten pointti, systeemit/rutiinit enne tarkkaa tavoitetta… Luulenpa kuitenkin, että kumpi on parempi, riippuu paljon asiasta. Välillä tuollaiset tarkat tavoitteet on systeemitavoitetta motivoimempia. Tosin, motivaation mukaan ei mielestäni elämää kannata suunnitella.

Viimeisenä esimerkkinä tavoitteesta, haluaisin kertoa tarinan hamsteritoiveestani. Pienempänä, ehkäpä kolmosluokalla halusin kovasti hamsterin. Se oli ainoa asia, jonka sillä hetkellä väitin haluavani, vaikka tiesinkin, että haluan paljon muutakin. Olisin voinut tehdä mitä vaan, jotta saisin ihanan pienen karvapallon pyörimään ympyrää sen vajaan neliömetrin kokoiseen häkkiin. Noh, lähemmäs vuosi siinä meni, ja lopulta sain kuin sainkin hamsterin, johon kiinnyin kovasti. Pidin hänestä paljon, mutta varmaan viikko-pari kului, ja keksin jo haluta jotakin muuta.

Voisihan sitä ajatella, että pienenä nyt ajatellaan tuolla tavoin, mutta toisaalta, sama homma minulla on edelleen. Esimerkiksi nyt haluaisin jymyn pistaasipähkinä jäätelöä. Se olisi niin ihanaa. Avaisin purkin. Söisin jäätelöä. Purkki olisi tyhjä. Haluamisprosessi alkaisi alusta, ja hädin tuskin muistaisin, miltä jäätelö maistui. Eikös tavoitteet ole haluamista, erona, että halutessa toivotaan ja tavoitellessa tehdään jotakin sen eteen.

Pitäisikö olla siis tavoittelematta? Tehdä vaan sitä, mitä siinä hetkessä huvittaa. Itse ole sitä vastaan, ehkä. Pitäisi vaan miettiä, millaisia tavotteita asettaa. Esimerkiksi päivittäin tavoitteet ovat mielestäni välttämättömiä. Ne antaa jokaiselle päivälle suunnan, minne suunta vie, sitä en sitten tiedä.

Tavotteiden avulla pystyy myös saavuttamaan haluamallaan, hyväksi kokemallaan tavalla merkityksellisyyttä ja/tai arvostusta, joiden Dale Carnegie kertoi kirjassaan How to win friends and influence people 1964 olevan yksi kahdeksasta ihmisten eniten kaipaamasta asiasta. Ei toki kaikilla, mutta suurimmalla osalla

Mitkä on sitten hyviä asioita tavoitella? Mitä on järkevää tavoitella?

Tietäisinkin. En jaksa tosin vaivautuakaan miettimään mikä on tavoittelun arvoista tai missä on järkeä. Joko missään ei ole järkeä tai kaikessa on järkeä, eli lopputulos on sama. Tavoitteiden kannattavuutta miettiessä, ajatustyö jonka haluan käydä läpi on varmaankin: Viekö tavoite kohti asiaa, mitä haluan mennä/tuleeko siitä kiva mieli, minkä jälkeen vain ryhtyä tavoittelemaan:)

Niin tarkkoja kuin laajempia, mitattavia kuin mittaamattomia tavotteita kannattaisi varmaankin asetella. Jotkut niistä osoittautuu täysin huonoiksi, ajan haaskaukseksi ja saa keskittyään asiaan joka ei ole ollenkaan olellinen. Jotkut vievät eteenpäin. Ennen niiden saavuttamista sitä ei voi tietää, mutta saavutettua voi sitten rauhassa reflektoida ja pohtia, asettaako jatkossa samanlaisia tavotteita. 

Kiitos lukemisesta, olis super super kiva, jos kävisit katsomassa (ja seurailemassa;) blogin instagramin @pieniaajatuksia jonne päivittyy aina uudet tekstit, tulee (todenäköisesti) tähän tekstiin liittyen lisäajatuksia, sekä vapaa sana/kommentointimahdollisuus 😉 Myös kyselyä liittyen yhteishakuun yritän laitella, sillä siitä olis tavoitteena näppäillä seuraava teksti. Mulle tulis myös ihan huippu hyvä mieli jos kommentoisit jotakin tohon alle (veikkaisisin sen olevan aika helppoa) tai sitten instagramitse kertoisit ajatuksiasi liittyen aiheeseen.

Ihanaa ystävänpäivää!

Neljä ajatusta luovuudesta

Sainpa luettua oikeasti yhdeltä istumalta, vuoden ensimmäisen kokonaisen kirjan:) Eipä se paljoa vaatinutkaan, kun kirja oli pieni neliönmuotoinen, 157 sivua pitkä, joista aukeama kuluu luvun otsikolle (-20 sivua,) jonka jälkeen suunnilleen joka kolmannella sivulla on jokin kuva, kaava tai lainaus, joka vie koko sivun. Tämä jättää abouttiarallaa 91 pientä sivua luettavaa. Tämä kirjahan on Varasta kuin taiteilija, kirjailijana Austin Kleon.

Kirjaa suosittelisin sinulle jos..

  • haluat rennon, helpon ja nopean lukukokemuksen
  • self-help kirjallisuus ei ole tuttua
  • et välitä lukemisesta
  • et jaksa keskittyä pitkään
  • haluaisit aloittaa luovan puuhailun
  • tykkäät motivaatio lainauksista

Varasta kuin taiteilija on vähän sarjakuvamainen, selkeä, tiivis, täynnä lainauksia oleva pieni self-help tyylinen non-fiction kirja.

Kirja jaettiin kymmeneen osaan:

  1. Varasta kuin taiteilija
  2. Aloita ennen kuin tiedät, kuka olet
  3. Kirjoita kirja, jonka itse haluat lukea
  4. Käytä käsiäsi
  5. Sivuprojektit ja harrastukset ovat tärkeitä
  6. Salaisuus: Tee työsi hyvin ja kerro siitä kaikille.
  7. Asuinpaikka ei enää sido meitä.
  8. Ole ystävällinen. (Maailma on pieni kylä)
  9. Ole tylsä. (vain niin saat työsi tehtyä)
  10. Luovuus on karsimista

Vaikka olinkin kuullut useammman kirjan kehoituksista: pidä muistikirjaa mukana, käytä kalenteria, kirjoita mistä pidät yms, oli ne kirjassa koottu mielestäni mukavan simppelisti yhteen. Sain toki myös uutta ajateltavaa.

Neljä ajatusta/ohjetta, jotka ainakin aion tästä kirjasta pitää mukanani:

Kopioi muita

Kyllähän mä oon vaikka kuinka monesti kuullut, että kannattaa kopioida eri ihmisiä esim. mä tykkään kirjoittaa luovasti ja tällä tavalla ei-luovasti, niin mun tulisi kopioida lemppari kirjailijoita. Kun kopiointi on hallussa voi siirtyä jäljittelyyn ja hiljalleen oman äänen pitäisi Kleonin mukaan löytyä. Joskus kokeilinkin jäljentää yhden lempi kirjani parhaimpia kohtauksia, ja kuinka paljon opinkaan! Tai ainakin huomasin, mitä kaikkea en osaa.

Käytä käsiä

Kirjassa sanottiin, että asioista tulee merkityksellisenpiä kun teemme edes jonkun asian fyysisesti, käsillä. ”Aivoilla luotu taide ei ole merkityksellistä” En tiedä pitääkö paikkansa, mutta saattaa pitääkin. Itsekin olen huomannut, kuinka paljon mukavempaa on pitää jotain tulostettua novellin pätkää kuin vain katsella wordissa olevaa valmista tekstiä. Ajatus on kuitenkin kiinnostava, ja voisin alkaa ainakin jonkun osan tekemään käsin.

Välimatka

Kirjailija sanoi, ettei välttämättä tartvitse lähteä kauas – internetin ansiosta, et ole enää sidottu fyysiseen sijaintiisi. Samassa luvussa hän kuitenkin selitti, että välillä on pakko vaihtaa maisemaa. Ymmärrys kasvaa ja ideoita tulee. Olen huomannut saman. Kävin jokunen viikko sitten pitkästä aikaa Helsingissä, ja huomasin kyllä jonkinlaisen eron, en osaa sanoittaa, että missä, mutta jossain kuitenkin:)

Asettaa luovuudelle rajat

Olen tässä yhden viimeisimmistä lukemistani kirjoista löytänyt saman idean. Ei voi olla luova jos kaikki on mahdollista. Pitää olla rajat, kehys, jonka ympäriltä voi vaikka sitten värittää. Kirjailija sai minut vakuuttumaan tästä rajoittamisesta, jotta luovuus pääsee toteuttamaan itseään.

Hän sanoi myös luovissa töissään itseään kiehtovan juurikin se, mitä ja miksi tekijä on jättänyt jotakin pois.

En ole mikään taiteilija

En pidä itseäni taiteilijana. Mielikuvani taiteesta on maalailua, vaikka tiedänkin, että se voi olla kirjoittamista ja soittamistakin. No eipä nyt kuitenkaan lähdetä liioittelemaan, kun pimputtelen pianolla joitakin vanhoja simppeleitä nuotteja tai kun raapusttelen lyijykynällä jotakin tarinanpätkää vihkoon, ei sitä vaan lasketa taiteeksi. Eikä tarvitsekaan laskea, tulee vaan paineet.

Huolimatta ei-taiteilija identiteettiäni, päädyin kirjan ihan ostamaan ja sainkin siltä paljon. Olen kuullut kirjailijan toisesta kirjasta Show your work paljon hyvää, ja huomasin tämän teoksen olevan reilu 50% alennuksessa. Ostin sen sitten, ja olen ihan tyytyväinen, haluan joskus sen lukea uudestakin.

Tästä tuli vähän lyhyempi, rennosti näpytelty tekstinen. Muistin vasta eilen illalla, etten tätä julkaissut, siitä syystä tulee nyt tiistaina. Seuraava teksti silloin maanantaina 🙂

10 vuotta aivojen kehitykseen

Etsiskelin tuossa jokunen päivä sitten tietoa siitä, kuinka pitkään aivot muuttuu. Oletin vastauksen olevan ikuisesti, koko elämän ajan, mutta toki ehkä hitaammin.

Artikkeleissa, joihin törmäsin väitettiin, ettei ihmisen aivot ole vielä ”täysin kypsät” tai ”täysin kehittyneet” kuin vasta 25 vuoden ikään mennessä. En näitä artikkeleita otsikoita pidemmälle jaksanut lukea, mutta keksinpä silti jotain sanottavaa:)

Aivojen kehittymisellä voidaan toki tarkoittaa eri asioita. Se voi tarkoittaa fyysisesti niiden muuttumista, jonkun lohkon suurenemista, jonkun ominaisuuden katoamista, hermoyhteyksien muodostumista…

Ajattelen nyt siis, että yli 25-vuotiaana aivoja ja identiteettiä on vaikeaa ja työläämpi muuttaa, eikö olisi paniikin aika? Tässä on vajaa kymmenen vuotta aikaa päättää millainen ja kuka haluan olla. Kuten viimeisimmästä tekstistä voinee päätellä, että uskon vahvasti meillä olevan suurikin valta vaikuttaa mielenkiinnon kohteisiin ja intohimoihin. Pitää vain tarpeeksi paljon tehdä jotakin, niin sitä alkaa identifioitumaan siihen.

Tulevaisuudessa tarvittavia taitoja

Tulevaisuuden on ainakin Perttu Pölönen kirjoissaan Tulevaisuuden lukujärjestys(2019) ja Tulevaisuuden identiteetit (2020), ennustanut inhimilliseksi, että ”pehmeät taidot” ovat muotia ja persoonallisuus kaikki kaikessa. Tietokoneiden korvatessa meidät tiedon hallinnassa, mitä tällä hetkellä iso osa töistä on, tulisi tärkeämmäksi taidot, joita koneet ei osaa. Näin ainakin ymmärsin asian.

Jos tulevaisuus olisi ihmistaitomyönteinen, persoonallisuus, identiteetti tärkeää, eikö pitäisi tarkkaan miettiä, minkälainen kannattaa olla tai miksi haluaa tulla? Mikäli aivojen muovailu on vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee, eikö kannattavinta olisi ryhtyä heti toimeen? Ehkä voisi välttää fossiiliksi jämähtämisen. Ainoa on sitten, että mitäs sitä tulevaisuudessa oikein tarvisi olla? Sitähän ei oikein voi tietää.

Miksi ikinä ei kysytä, millainen haluat olla ”isona”? Aina vain ”mikä”…

Kannattavia identiteetin palasia tulevaisuutta ajatellen voisi olla sopeutuva, mukautuva, muutoksesta pitävä ja uudelleen ohjautuva. Aiemmin viittaamani Perttu Pölösen Tulevaisuuden identiteetit -kirja oli myös oikein mielenkiintoista ja antoisaa luettavaa aiheesta.

Kommentoidakseni vielä tutkimusartikkeleiden otsikoita aikuisien aivojen kehittyneisyydestä ja kypsyydestä, pohdin, voisiko se tarkoittaa jotakin vakautta? Tiedän, että on olemassa lukemattomia epävakaita aikuisia ja epävakaan ja vakaan välissä olevia, mutta toisaalta jatkuvasti olen kuullut, kuinka nuorena identiteetti on kadoksissa ja epävakautta yms… Voisiko tämä identiteettikriisi johtuakin siitä, että altistumme enemmän ja useammin erilaiselle ajattelulle ja ihmisille? Yli 25-vuotiaat opiskelevat, joko samasta kiinnostuneiden tai samaan aiheeseen ajautuneiden kanssa tai sitten työskentelevät samalla alalla olevien kanssa.

Jos vielä mietimme kuitenkin tuota identiteetin luomista, onhan tässä vielä tämä vajaa kymmenen vuotta. Eikä silloinkaan tapahdu mitään totaalista sulkeutumista, tietenkään. Sitä paitsi, kyllähän silloin yli 25-vuotiaanakin vielä aivot muuttuu, vaikka itsensä uudelleen identifioiminen voikin kestää pitempään ja olla haastavampaa. Identiteettiä ei muutenkaan voi sormia napsauttamalla muuttaa.

Kiitos lukemisesta, ihanaa, että jaksoit lukea, ellet sitten vain rullannut tänne lopppuun. Sekään ei haittaa, olen iloinen, että olet tämän auki klikannut:)) Tekstin aihe oli jälleen vähän monimutkainen, tähän aiheeseen liittyen on paljon ihan tieteellisiä asioita, mutta niitä ei ole selitetty tarpeeksi ymmärrettävästi. Olen miettinyt, että voisi olla joku kerta kiva kirjoittaa vähän pitemminkin.

Ensi viikon maanantaina kello 16  taas uutta tekstiä!:) Tulethan silloinkin katsomaan, mitä sanottavaa oon keksinyt.

Ei ole ”minua”, vain ympäristöön mukautuvat keho, aivot ja mieli

Vähän minuuden miettimistä tämän viikon alkuun:)

Syvällä sisimmässä, sydämen pohjalla

Käytämme usein sanapareja syvällä sisimmässä, sydämen pohjassa, omana itsenä tai muuta sieluun, ytimeen tai muuttumattomaan rationaaliseen yksilöön viittaavaa. Kuinka usein pysähdymme miettimään, että ne toden totta viittaavat johonkin edellä mainittuun, kuvitteelliseen uskomukseen ihmisten sielusta. 

Tälläisen sielun tai ytimen, oikean minän olemassa olosta ei tiedetä mitään. Sydämen pohjalta kun löytyy vain kaksi kammiota, jotka pumppaavat verta eteenpäin. Sydän ei pidä sisällään tunteita, mieltä, ydintä tai mitään muuta maagista. Siellä ei sijaitse aitous tai oikeat tunteet. Vain verta.

Kuuntele sydäntä – eli tasaisia sykäyksiä?

Väität varmaankin, että sehän on vain kielikuva. Eihän ”kuuntele sydäntä” neuvossa oikeasti pyydetä kuuntelemaan sydämen tykytystä. Sydämellä viitataan vain oikeaan itseensä: kuuntele itseäsi. Josta päästään taas alkuun. 

Nää WordPressin kuvat on super kivoja! Kuva: Pexels.com

Oikea syvin minä -aivolohko

Kyllä meidän oikea itsemme, se joita me oikeasti olemme on pakko jossain olla. Miten mä voin muuten tietää, mitä oikeasti haluan? En osaa sanoa. Voisimme ehkä löytää itsemme jostakin aivoistamme. Ehkäpä jokin aivolohkon nimi on ”oikea syvin minä”. Joku pienenpieni osanen jossain aivojeni onkaloissa kertoisi ja määrittäisi, kuka oikeasti olen, kuka olen aina ollut ja mitä olen aina halunnut tehdä… Kuulostaa minulle epätodenäköiseltä.

Mieli – itsenäinen ja muuttumaton?

Voisihan sitä ajatella, että kaikki oikeat tunteet kumpuavat mielestä (mikä tai missä se sitten onkaan) Mielestä ei varmaankan tiedetä paljoa, sen ollessa (kai) aineetonta tunteiden virtaa. Se voisi siis olla vastaus. Tulevatko oikeat tunteet siis mielestä? Mikäli se pitäisi paikkansa, ei se olisi mikään muuttumaton, itsenäinen tai aito. Mieli nimittäin muuttuu.

Teinkö oman valinnan vai laitettiinko minut tekemään valinta?

Uskon, että kaikki mitä koemme, niin kirjat, tekstit, elokuvat kuin keskustelut muovaavat mieltämme. Senhän näkee mainosten kohdalla varsin hyvin. Olen huomannut useita kertoja tilanteita, kun olen tehnyt jonkin valinnan vaikutteen perusteella. Esimerkkinä Netflixin mainonta. Netflixiin ilmestyy uusi sarja, jota palvelu minulle jatkuvasti tarjoa. Toisinaan menee vain päiviä, joskus viikkoja, joskus jopa kuukausia, mutta lähes aina sen lopulta päädyn katsomaan.

Voisihan edellistä katsoa myös toisesta näkökulmasta. En katsonut sarjaa, koska Netflix ehdotti sitä. Katsoin sen, koska pitkän harkinnan jälkeen päädyin siihen, että sarja voisi olla hyvä? Ei, ei se kyllä niin mennyt. Mieli ei ole tekijä, se on tekemisen kohde. Voimme toki ajatella, että mieli on minä, se ei vaan ole staattinen ja rationaalinen.

Kuva: freestocks.org/ Pexels.com

Onko meissä mitään, mikä ei muuttuisi ajan kuluessa?

Tuntuu nyt absurdilta ajatella, että minulla olisi joku minä. Vankka, koko elämän ajan samana pysyvä sielu. Mikä meissä edes pysyy samana koko elämämme ajan? Keho ei. Aivot ei. Mieli ei. Tiedän kyllä, että vaikkei jotain voi todistaa, se ei tarkoita etteikö sitä silti olisi. Toisaalta tuo voi olla vain lausahdus, mitä voi käyttää vakuuttaakseen jonkun hammaskeijusta. 

Olen mielen, aivojen ja kehon, muuttuva, muovautuma yhdistelmä, toistaiseksi

On kiinnostavaa pohtia tälläisiä, mutta toisaalta kyllä minun pitää jotain itsestäni ajatella. Muutakin kuin, että olen vain neuronien ja biokemioiden muodostaman verkoston käskyistä ja kokemuksen virrasta rakennettu järjestelmä. Ehkä voisin ajattella itseäni mielen, aivojen ja kehon, muuttuvana, muovautuvana yhdistymänä. Toistaiseksi ainakin.

Aitoudesta vielä muutama sana. Näppäilin aluksi aitoudesta. Mielestäni kaikki, mitä koemme on aitoa. Esimerkkinä elokuva. Jos elokuvan aikana tuntee esimerkiksi surua, jonkun fiktiollisen hahmon kuolemasta, sanon tunnetta aidoksi. Se tuntuu oikealta, joten silloin se on. Ehkä se on ihan selvää, en tiedä. Se myös osoittaa, ettei tunteet ole mitään ihmeellisiä, totuuden kertovia lähteitä.

Toivottavasti tämä aitouden, syvän sisimmän ja rationaalisuuden sekotelmaa oleva pohdiskelu oli kivaa tai (/ja?)  mielenkiintoista luettavaa. Se olis kevätlukukausi sitten alkanut. Lähiopetuksessa vieläpä! Tsemppiä kovasti! 

Seuraava teksti viikon kuluttua maanantaina 17.1! Tulethan silloinkin lukemaan tekstin, ja käyt myös seuraamassa blogia instagramissa @pieniaajatuksia 

Muutoksen saavuttaminen

Mulle uusi vuosi on mahdotonta aloittaa ilman lupauksia. Nämä lupaukset on ollut aika samanlaisia nyt tässä pari vuotta, mikä on vähän ärsyttävää. Niitä on ollut muun muassa vähentää ruutuaikaa, lopettaa suklaan syöminen, nukkua enemmän, lukea tunti päivässä, kirjoittaa kolmea eri asiaa, herätä aikasemmin ja kaikenlaiset herkkulakot. Kaikki kerralla tietenkin…

Tämä teksti on tiivistelmäni tekstiä voisi sanoa James Clearin Atomic Habits -kirjan tiivistelmäksi, johon olen lisännyt muutamia omia ajatuksiani. 

Pitänee luopua isoista muutoksista

Erik Larssen kertoi kirjassaan Helvetinviikko, että pitkäaikainen muutos syntyy kahdella tapaa: Vähän kerrallaan tai jostakin isosta tunteesta tms. Oon kyllä yrittänyt synnyttää isoa tunntta, mutta se ei oikein oo toiminut. Eli näin kokemuksen ja useamman kirjankin perusteella voin siis kertoa, että ellei jotain tosi radikaalia (esim. näkee tehotuotanto dokumentin -> rupee kasvissyöjäksi) tapahdu, ei kerralla tehty iso muutos toimi kovin kauaa. Näin ollen pitää vaan kokeilla tapaa.

Älä tavoittele siistiä huonetta

James Clearin kirja Atomic Habits pureutuu pitkäkestoiseen muutokseen, ja tapojen luomiseen. Kirjan pääidea oli se, että tulisi luoda systeemejä tavotteiden sijaan. Esimerkiksi sen sijaan, että ottaisin tavoitteeksi saada huoneeni siivottua, tekisinkin systeemin, jolla se ei jatkossa menisi sotkuisaksi. Systeemi voisi olla: siivoan kymmenen minuuttia päivässä. Systeemin avulla huone säilyisi siistinä, kun taas tavotteen saavutettua, huoneen siivottua se palaisi jonkin ajan kuluttua lähtöpisteesseen.

Avaan seuraavaksi hänen kirjassaan ohjeistamasta tavasta muutoksen saavuttamiseksi

Näin muutos tapahtuu

“Hyvät tavat tekee ajasta liittolaisen, huonot vihollisen”

– James Clear, Atomic Habits

Kukapa ei haluaisi saada ajasta kaveria? Lausahdus tiivistää mainiosti toisen hänen opeistaan:

Päivittäin prosentti muutosta

(Esimerkki 1): Elikäs, jos tavoitteena olisi tehdä esimerkiksi lukea läksyjä heti kotiin tultua, voisi ensimmäisenä päivänä vain ottaa kirjat esille asettua istumaan ja se oli siinä. Seuraavana päivänä voisi sitten avata kirjat heti tultua kotiin, sitä seuraavana tehdä yhden kohdan jne. Ajan kuluessa onnistuu tekemään kakki läksyt heti kun tulee kotiin.

(Esimerkki 2): Tämä pätee vaikka siihen päivittäiseen siivoukseenkin. Aloittaa tekemällä minuutin siivousta. Vain minuutin, ja seuraavana päivänä kaksi minuuttia. Kuukauden päästä se olisi jo puoli tuntia päivässä, 30% parempi mitä aikasemmin. 

Olisi hyvä pitää mielessä, että jos kahden viikon päästä ei ehdi (tai no jaksa) jonain päivänä siivota 14 minuuttia, kannattaisi silti edes muutama minuutti, jotta tapa säilyy. Silloin voi välttyä kaksiajakoisuudelta

Clearin lainaus ajan kanssa liittoutumisesta, voisi katsoa pitävän paikkansa: aika mahdollistaa asioissa kehittymisen. Toisaalta jos jonakin päivänä jättää siivoamatta, yksi päivä ei haittaa, mutta jos niitä ajan myötä alkaa kertyä, niin se alka näkyä ja pian ollaan taas sotkuisessa huoneessa.

Muutos ei ole lineaarista

Kirjailija esitti myös mielenkiintoisen kaavion (alla), jolla hän kuvaa sitä, minkä takia ihmiset tuuppaavat luopumaan tavotteistaan, uusista tavoistaan etc. Muutos ei ole (yleensä) lineaarista. En ollut sitä edes ajatellut aikasemmin.

What is the Valley of Disappointment? - Healthcare Evolution | Professional  Wellness Management
Kuvan paksu musta viiva kuvaa, mitä oikeasti tapahtuu muutoksessa, sininen viiva kuvastaa odotuksia muutoksen suhteen. Niiden välissä oleva tyhjä alue on pettymyksen alue. Vihreän y-akselin merkityksen korvaisin ”tuloksella”, muutoksen sijaan. Kaavio esitetään kirjassa, mutta kuvan siitä löysin täältä: https://www.healthcareevolve.ca/what-is-the-valley-of-disappointment/

Tapa osaksi identiteettiä – Mitä siivoojaihminen tekisi?

Viimeisimpänä, mielestäni hyödyllisimpänä keinona on ottaa haluttava asia osaksi identiteettiä. Koska olen postauksessa käyttänyt useasti huoneen siivous vertauskuvaa, jatketaan sillä tämä viimeinenkin. Itseään tulisi pitää siistinä ihmisenä, joka tykkää pitää paikat järjestyksenä eli siivoojaihmisenä, sen sijaan, että haluaisi siivota, haluaisi huoneen olevan siisti ja haluaisi pitää sen siistinä. Näin aina kun ei oikein huvittaisi siivota, voisi miettiä, mitä järjestelmällinen ihminen, jonka huone on todella siisti eli siivoojaihminen tekisi? Tai, viedäkseni myös läksyt heti koulusta tultua -vertauskuvan loppuun: voisi lampsiessaan kotiin, kun ei yhtään huvittaisi kysyä, mitä nopeasti läksyt pois mielestä haluava/vapaa-ajasta vapaasti nauttiva tekisi?

Tavoitteiden jälkeen

En haluaisi tavotteita täysin lytätä, ne ovat mielestäni motivoivia. Ja vaikka alkaisi miettimään systeemejä, on taustalla jokin tavoite. Esimerkiksi on eri asia asettaa tavoitteeksi juosta 10 kilomteriä tietyssä ajasssa kuin asettaa tavoitteeksi olla hyvä juoksija. Kun tuo 15 kilometriä taittuu, mitä sitten, onko juokseminen ohi? Vai asetetaanko uusi tavoite?

Jos aina asettaa uuden tavoitteen, voiko se käydä tylsäksi? Asetetaan tavoite, jotta voitaisi asettaa uusi tavoite. Entä sitten, kun on saavuttanut parhaan mahdollisen tuloksen? Epäilemättä se tuntuu hienolta, mutta mitäs sitten? Tarvitseeko sitä edes tietää vielä? Toisaalta, olisiko ajattelematonta olla miettimättä sitä? Voisi olla hyödyllistä alkaa miettimään miksi asettaa tietyn tavoitteen.

Kiitos lukemisesta! Tässä oli 2022 vuoden ensimmäinen postaus! Olipas kiva näppäillä tätä. Todennäköisesti mulle tulee jo kuukaudenkin päästä paljon lisättävää, saatan kumota koko jutun tai ylistää sitä vielä enemmän. Uusi teksti maanantaina 10.1!

Käyhän myös seuraamassa blogia instagramissa @pieniaajatuksia, sinne ilmoittelen uusista julkaisuista:)

Joululomalle

Syyslukukausi loppui sitten. Paljon tähän on mahtunut, mutta menihän se nyt nopeasti. Mun piti julkasta tää teksti jo eilen, mutta en kerennyt. Nyt taas tuntuu melkein kielletyltä edes sanoa koulu-sanaa. Tässä se kuitenkin on:)

Viimeiset päivät koulussa oli mukavan rentoja, vaikka osa tunneista tuntuikin vähän turhilta. Kahootit, etenkin joulukahootit tuli vähän liiankin tutiksi. Eipä siinä mitään, onhan se ihan mukava, että on olemassa tällänen välimaasto tehokkaan kouluhommien tekemisen ja täysin lomailun välillä.

Kirjailijakansion tekeminen oli ainoa juttu noina viimeisinä päivinä ja öinä, heh. Vaikka välillä teinkin sitä silmät ristissä, oli silti kiinnostavaa. Se tosin johtuu pelkästään Perttu Pölösen huippu hyvistä ja mielenkiintoisista yhteiskunta-tulevaisuus kirjoista! Olisin halunnu vielä sitä muokata, mutta aika loppu. Pitää vaan toivoo parasta. Kirjailijakansion uskottelin itselleni olevan syynä blogin päivittelemättömyyteen.

Todistukseen oon tyytyväinen. Neljä ainetta nousi yhdellä, yhteensä keskiarvo nousi 0,28:lla. Jos vielä keväällä harjoittaisin vähän perusteellisempaa lukemista, niin voisin ehkä saada saman verran nostettua. Tällä hetkellä haluaisin Relluun, ehkä jopa Rellun yhteiskuntatiede-linjalle, niin saan

Nyt lomailua ainakin reilu kaks viikkoa. Ehkä pitempäänkin, mikäli koronan takia pidennetään lomaa kuudella päivällä. Ite toivoisin sitä, onhan kesäloma muutenkin jo pitkä, eikä etäkoulu huvittais yhtään. Tai ehkäpä joku kaks viikkoa sopisi, mutta aikasemmin se on venyny pariks kuukaudeks… Noh, eipä sille oikein mitään voi. Parasta pitää toivoo.

Lomalla haluaisin kokeilla maalata sarjakuvan 😀 En yhtään tykkää maalaamisesta, mutta tekis mieli kokeilla.

Mukavaa, leppoisaa ja iloista joulua, ja lomaa!

Numeroiden nostoa ja lukiomietteitä

Siitä onkin jo vierähtänyt tovi, kun viimeksi kirjoittelin, mutta tässä sitä taas ollaan. Tässä lyhkäsessä tekstissä kuulumisia, koulusta ja numeroista höpöttelyä.

Kelit on viilennyt ihan yllättäen. Eilen mulla oli vielä softshell-takki päällä ja ihan normaalit sukat jalassa, mutta tänään herätessäni ikkunan alla odotti lumimaisema (taih, noh, autotie, jonka reunaa koristavissa puissa oli lunta:) ja -10C. Kaksi hupparia ja siinä päällä samainen mitä eilen takki, sekä kahdet villasukat jalassa onnistuin jäädyttämään varpaani ja käsivarteni. Olin toki tallilla. Siellä tuntuu aina olevan kylmempi, mitä mittari näyttää.

Syksykin on kulunut hetkessä. Palatessani maanantaina kahden viikon TET-jaksoilta, ajattelin, että tässähän on vielä puolet jäljellä tätä lukukautta. Sitten kuulinkin, että joulu on kuukauden päästä! Siis kuukausi enää ja numerotkin annetaan suunnilleen kahden viikon päästä. Ihan hullua! Miten tää syksy on mennyt niin nopeasti. Pitäisi hankkia jo joulukalenteri.

Tällä viikolla oon heränny kunnolla siihen, että kouluun pitää käyttää aikaa, ainakin jos haluan nostaa arvosanoja. Yhteishakuunkaan ei oo kovin kauaa. En oo oikeastaan miettinyt mitään muita lukiota kuin Rellua ja TYK:iä. Molemmat vaikuttaa hyviltä lukioilta, mutta tosi erilaisilta. En yhtään osaa tai halua päättää. Olisi paljon kivempaa jos se tapahtuis jonku arvonnan kautta. Silloin voisi vaan valittaa, että tyhmä systeemi. Nyt sen joutuu itse päättämään numeroiden avulla.

Noh, meen viikon kuluttua Rellun tutustumispäivään ja joskus myöhemmin TYK:n. Ehkäpä ne auttaa päättämään. Toki pitää vähän kans ottaa huomioon, että tällä hetkellä mun keskiarvo ei edes riittäisi Relluun, mutta uskon, että jos vähän panostan enemmän niin voin saada hippusen (pienen hipun) yli ysin keskiarvon. Pitää sit vaan toivoa, että se riittää ja rajat vähän laskee. Tänä vuonna matalin keskiarvo Rellun normilinjalle oli 9,25 ja yhteiskuntatieteelle 9,5. Onneks TYK:ssä on ollu sit matalampi.

Tuumasta toimeen; aloin käyttämään tällä viikolla vähän enemmän aikaa koulujuttuihin ja sain kyllä aikaa kulumaan. Välillä olin suunnitellut, että käyttäisin jonkun 20 minuuttia ranskaan, 10 minuutissa opettelen eri hiilivetyjen alkuja, jonka jälkeen kirjoittaisin 30:ssä minuutissa johdannon kirjailijakansioon. Pelkästään ranskassa vierähti lähemmäs tunti ja johdantoa en oo vieläkään kirjoittanut. Tähän päälle sitten vielä köksän pikku projekti, uskonnon koe ja muut läksyt.

Ei tää määrä liian isolta tunnu, mutta aikaa tosiaan saa menemään paljonkin. En ymmärrä miten oon aikasemmin saanut kaiken tehtyä niin nopeasti. Myöskään en tajua miten ihmeessä pärjään toisinaan ilman kalenteria ja/tai muistilappusia. Kuitenkin, oli ihan mukava uppoutua johonkin asiaan ja selvitellä siitä pieniä yksityiskohtia.

Nyt pitää vaan toivoa, että pystyn numeroita nostamaan päättötodistukseen, sillä muutamat opettajat ovat kertoneet ottavansa 7. ja 8.luokankin numeroita huomioon. En tiedä missä määrin sitten, mutta mun mielestä se on tosi tyhmää. Varmaan ihan jonkun arviointisuunnitelman mukaista, mutta silti. Sitten se arviointisuunnitelma on huono. Pitäisi arvioida taso nyt, eikä ottaa huomioon kaksi vuotta sitten olleita numeroita.

Olipas kiva näppäillä ajatuksia. Toivottavasti pidit! Seuraavaa tekstiä toivottavasti tiistaina.

11 kirjaa, jotka luen vielä tänä vuonna

Mulla on ihan hirveen pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea. Suurin osa on instagramista ”read this before you turn 20/30/40”- otsikon alta napattuja kirjoja, mutta muutamista oon vaan nähnyt mielenkiintoisia esittelyjä.

Mä luen, jotta kehittyisin, saisin lisää tietoa ja pääsisin ajattelemaan uusia juttuja, uusilla tavoilla

Mun ei oikeastaan edes tee erityisemmin mieli lukea, sillä tällä hetkellä mun lukulistalla on melkeinpä pelkästään tietokirjoja. Haluan kuitenkin saada sen tiedon päähän, joten eipä auta kuin lukea. Toki pelkkä lukeminen on välillä mukavaa, kun ei voi tehdä mitään muuta samalla ja on pakko keskittyä vaan yhteen asiaan kerralla. Kuinka usein yhteen asiaan keskitytäänkään? Itse ainakin tuuppaan usein tekemään useaa asiaa samaan aikaan, tai vähintäänkin kuuntelemaan musiikkia. Mä luen, jotta kehittyisin, saisin lisää tietoa, ymmärtäisin asioita ja pääsisin ajattelemaan uusia juttuja, uusilla tavoilla.

Viimeaikoina oon lukenut aika vähän, lukuun ottamatta nyt paria päivää, kun oon innostunut vähän kuluttamaan äänikirjoja. Aion nyt muuttaa asian, sillä haluan lukea vuoden loppuun mennessä 11 kirjaa.

Aluks ajattelin, että alan lukemaan kirjan kahdessa viikossa, elikkä noin tunti päivässä. Laskeskellessa jäljellä olevia viikkoja ja kirjoja huomasin, että on mun pakko lukea kirja viikossa. Eli suunnilleen kaksi tuntia päivässä (jos keskimäärin kirja on ehkä 12h) Tavallaan kaksi tuntia tuntuu lyhyeltä, mutta toisaalta se voi olla vähän hankala löytää joka päivästä. Äänikirjoja apuna käyttäen saan kuitenkin myös käppäillesesäni paikasta toiseen vähän luettua ja muutenkin jakaessa ajan useampaan osaseen, saan varmaankin helposti kaksi tuntia kulumaan.

11 kirjaa jotka haluan lukea vuoden loppuun mennessä

Elon Musk - Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana - Ashlee  Vance - E-kirja - Äänikirja - BookBeat

Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana, Ashlee Vance Tämän kirjan kuuntelun alotin tänään ja vitsit vaikuttaa mielenkiintoselta! Kirja kertoo Elon Muskin ajatusmaailmasta kirjailijan tekemien haastattelujen pohjalta.

Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin

Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin, Stephen Hawking Tätäkin kirjaa oon jo aloittanut joskus, viidesosa luettu. Muutamia erikoissanoja, joita on pitänyt ettiä, mutta tähän asti joksenkin ymmärrettävää. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja ehkäpä hurahdankin fysiikkaan kirjan myötä.

Faktojen maailma | Otava

Faktojen maailma, Anna Rönnlund, Hans Rosling ja Ola Roling Kirja vaikuttaa oikein kiehtovalta, vähintäänkin omia ajatuksia haastavalta, ehkä maailmankatsomusta/-kuvaakin muuttavalta. Kirjassa esitellään 10 vaistoa, jotka muuttaa maailmankuvamme (Suomalaisen kirjakaupan esittelystä)

Rouva Einstein – Suomalainen.com

Rouva Einstein, Marie Benedict Muistan jossakin podcastissa kuulleeni Albert Einsteinin ensimmäisestä vaimosta, kuinka he olivat ehkä yhdessä kehitelleet teorioita ja hänenkin olleen loistava matematiikko. Odotan innolla tämän lukemista!

Ajattele oikein - menesty! - Napoleon Hill - nidottu(9789527049013) |  Adlibris kirjakauppa

Ajattele oikein – menesty, Napoleon Hill Hieman vetovoimanlaki -ajatuksia myös. Kirjaa olen ehtinyt aloitella ja imaisi nopeasti mukaansa. Vähän olen pettynyt tähän astisesta, sillä kirja pyörii niin paljon rahan ympärillä. Luulin, sen ottamaan erilaisia tavotteita huomioon, mutta uskon ohjeiden pätevän muihinkin asioihin.

Miksi nukumme Matthew Walker Kovakantinen | Suomalainen.com

Miksi nukumme, Matthew Walker Tämä kirja pitäisi varmaankin laittaa heti ensimmäiseksi lukulistalle, ehkäpä nukkuisin enemmän tai ottaisin jotain muuta huomioon nukkumiseen liittyen. Vähän pelottaa mitä kirja tuo tullessaan, mutta toivon, että opin tästä paljon uutta aiheeseen liittyen ja vakuutun entistä enemmän unen tärkeydestä.

12 elämänohjetta

12 elämän ohjetta, Jordan Peterson Kirjailijasta mulla on hyvin ristiriitaiset ajatukset, hän on videoiduilla luennoilla ja haastatteluillaan saanut itsessäni aikaan niin ihailua kuin ärsyyntymistäkin. Tykkään siitä, miten joudun vähän jopa kyseenalaistaa mielipiteitäni, kun hänellä on välillä ihan päinvastaista sanottavaa, jotka hän ilmaisee vakuuttavasti. Hänellä on paljon mielenkiintoisia sekä hyviä ohjeita ja ajatuksia, joten tämä on ehdottomasti lukulistalla.

21 oppituntia maailman tilasta Yuval Noah Harari Kovakantinen |  Suomalainen.com

21 oppituntia maailman tilasta, Yuval Noah Harrari Toivon, että saisin kaikki hänen kirjaansa (Homo Sapiens ja Homo Deus) luettua tänä vuonna, mutta pidän tän listan yhdessätoista kirjassa. Oon lukenut vähän kaikkia kolmea kirjaa, ja vitsi miten hyviä! Tuntuu, että yleistieto ja sivistys kaksinkertaistuu laajenee joka luvussa. Mielenkiintoisia, ajankohtaisia (kahdessa viimeisessä) aiheita!

Villi vaellus | E-kirja | Ellibs E-kirjakauppa

Villi vaellus, Cheryl Strayet Tälle ei oo isompia odotuksia, törmäsin vaan BookBeatissa. Esittelyn perusteella vaikuttaa oikein kiehtovalta. Päähenkilö/kirjailija Cheryl lähtee sadan päivän vaellukselle Meksikosta Canadaan rinkkansa kanssa. Tästä on tehty elokuvakin Disney +:ssaan.

5 AM CLUB - Ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi

5am club – ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi, Robin Sharma Tän kirjan oon kerran jo lukenut, noin vuosi takaperin, mutta oon nyt aloittanut uudestaan, sillä tää on huippu hyvä! Alku mun mielestä turhan pitkä ja vähän tylsäkin, mutta suosittelen kaikille, jotka haluaa omaksua tehokkaan aamurutiinin!

Tytöt – Suomalaisen tasa-arvon perusteet, Aurora Rämö, Vappu Kaarenoja Aloitin tän ehkä viikko sitten. Tosi lyhyt, mutta oon tykännyt kovasti. Kertoo siitä, miten Suomi on saanut naisviisikon hallituksen johtoon, Suomen tasa-arvon historiasta yms.

Vähän mua harmittaa, ettei tässä oo ollenkaan fiktioo, kaunokirjallisuuttakin vähän ja vaan yks suomalainen. Tässä tuntuu silti olevan paljon kirjoja ja mulla on kyllä muitakin tekemisiä kuin vaan lukea, mutta kokeillaan! Mukavaa, että luit ja toivottavasti innostuit itsekin jonkun yllä olevista lukemaan. Seuraavaa tekstiä perjantaina, toivottavasti tuut lukemaan sen! Syksyistä viikonloppua!

Puhe on avain oman päämme ulkopuolelle

On jäänyt kaksi viikkoa taukoa, mutta ei se mitään, täällä taas. Tuntuu vähän hankalalta kirjottaa, kun kaikki ideoimani aiheet on niin laajoja ja haluaisin kirjoittaa ottaen mahdollisimman monta näkökulmaa mukaan. Päätin nyt kuitenkin jotakin kirjoittaa ja päädyin puhuminen, kirjoittaminen ja ilmaisuun. Pohditaanpas sitä sitten.

Sanoilla meitä ymmärretään ja ymmärrämme itseämme

Puhuminen on ihan valtavan iso asia. Se on kommunikointi väline. Sillä me voidaan ilmaista, mitä meidän pään sisässä liikkuu. Ketä me olemme itsellemme, minkälaisina me itsemme nähdään. Puhe taas koostuu sanoista. Sanoilla meitä ymmärretään, me ymmärretään muita ja itseämme.

Kukaan ei pysty näkemään toisen pään sisällä liikkuvia ajatuksia, vaikka ne koostuisivatkin isosta määrästä eri sanoja. Tämän takia meidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka me ilmaistaan itseämme. Muut ihmiset muodostaa käsityksensä meistä ja ymmärtää meitä meidän puheen, tekojen ja muun ilmaisun kautta.

Lähiaikoina oon nähnyt paljon artikkeleita, joissa on ollut juttua siitä, kuinka paljon enemmän sanoja lukeva nuori voi tietää kuin ei-lukeva. https://yle.fi/uutiset/3-8711651 artikkelin mukaan 17-vuotias kirjoja omalla ajallaan lukeva voi osata jopa 70 000 sanaa, versus saman ikäinen, kirjoja lukematon 15 000. Olen joskus kuullut myös isommasta 100 000-10 000 vertauksestakin, mutten jaksanut ettiä artikkelia/lähdettä.

Mitkä on 10 000 ”välttämätöntä sanaa tietää?

Ekana tulee mieleen, mitkä on noi 10 000-15 000 ”välttämätöntä” sana, joilla selviää elämässä? Olisi myös kiva tietää montako sanaa itse tiedän ja miten sen ylipäätään voi mitata. Yritin ettiä jotakin nettitestiä ja ekana vastaan tuli Tampereen yliopiston tekemä sanatesti, jota kokeilin. Viides taso 100:lla sanalla, tuloksena 98% ja iltalehden sanvarastotestistä sain 7/10. Mutta molemmissahan on vaan yksittäisiä sanoja.

Äidinkielen oppimiseen menee vajaa 1,5 vuotta

Tavallaan toi 10 000 kin tuntuu isolta, mutta pian muistinkin, että viikko takaperin opettelin iltamyöhään reilut sata erikoissanaa englanniks suht nopeesti. Tuo nopea, vajaassa tunnissa, sunnuntai-iltana opeteltu sanarykelmä kerrottuna sadalla. Se tuntuu tosi vähältä, koska se tarkoittaisi, että ajallisesti äidinkielen oppimiseen menee vajaa puolitoista vuotta. Mutta jos miettii, niin sehän on hirveen paljon! Jos päivittäin oppisi sen 100 sanaa, menisi 10 000:n sanankin saavuttamiseen 27 vuotta. Voisipa uusia sanoja oppia yhtä tehokkaasti läpi elämän.

Mitä nämä yhdeksänkymmentä tuhatta sanaa on, joita suurin osa ei tiedä?

Sitten voi pohtia, mitä nämä yhdeksänkymmentä sanaa on, joita suurin osa nuorista ei tiedä. Itselleni tuli ainakin ensimmäisenä mieleen, että varmaankin vaan jotakin ismejä, erikoissanastoa, mutta ei niitäkään nyt niin paljoa ole. Onkohan sitten niin, että kymmenen tuhatta sanaa on vaan niin vähän etten pysty sitä käsittämään, vai onko olemassa niin paljon sanoja, ettei aivojeni kapasiteetti riitä niiden tajuamiseen? Toivon kovasti sen olevan ensimmäinen vaihtoehto. Kai se on ihan normaalia, miten voisi kuvitella, ettei osaisi joitakin sanoja tai päinvastoin, kuinka voi kuvitella osaavansa kymmeniä tuhansia sanoja lisää.

Jos ei tiedä mitä tuntee, miten voisi ymmärtää itseään?

Vaikka tätä onkin ihan mahdoton ratkaista, niin kyllähän sen kaikki tajuaa, että nämä paljon sanoja osaavien ihmisten ajattelu on ihan eritasoista ja rikkaampaa. Kuinka jotakin voi ajatella, jos ei edes tiedä ajatuksiaa? Tai mietitäämpä nyt muutenkin. Onko itsensä ymmärtäminenkin paljon helpompaa, kun tietää enemmän sanoja. Jos ei ole sanoja tietää, mitä ajattelee, mitä päässä tapahtuu, kuinka pystyisi edes tajuamaan itseään? Nyt oli niin vaikeasti ymmärrettävä lause, etten edes itse sitä ymmärrä. Säilytän sen kuitenkin.

Meidän kommunikointi oman päämme ulkopuolelle tapahtuu lähinnä sanojen kautta, niin sanavaraston kehittäminen luulisi olevan paljon korostettavampaa. Sen ilmaisutaidon lisäksi.

Kiitos kovasti, että luit tämännkin tekstin. Tuntuu vähän, että tää oli lähinnä saman asian jauhamista, mutta aikas myöhään tätä näpyttelenkin, niin ei ihme jos ajatus ei kulje. Pahoittelut siis sun ajan varastamisesta, mutta ehkäpä tää herätti vähän ajatuksia… lukuintoakin kenties?

Seuraava teksti maanantaina. Lukemisenriemuista viikkoa!