Mietipä kuinka helppoa olis, jos ihmisillä olis koneiden tavalla mahdollisuus päivittyä yhellä napin painalluksella? Vois vaikka lukea jonkun artikkelin unen tärkeydestä, jonka jälkeen pystyisi päivittämään unirytminsä. Ei palais takasin vanhaan epäsäännölliseen rytmiin ja liian vähäiseen unen saantiin, vaan heti päivityshetkestä lähtien kaikki menis tismalleen sen päivityksen mukaan.
Tästä alkaa uusi luku mun elämässä…taas
On hassua lukea vanhoja päiväkirjatekstejä. Eikä niiden edes kovin vanhoja, vajaa vuoden sisällä kirjoitettuja vain. Niiden kaava menee yleensä aina samalla tavalla: olen saanut uuden motivaatiopiikin, ”tästä alkaa uusi luku mun elämässä”, kirjoitan. Kirjoitan useamman aukeaman päivän kulusta, huikeasta mielialastani ja niistä monista asioista, jotka sain päivän aikana tehtyä. Seuraavana päivänä jatkan samaan malliin. Toisinaan jaksan jopa viikon. Sitten tulee parin viikon tauko, jonka jälkeen kirjoitan: ”ei oo nyt hetkeen suunnitelmat onnistunu, mutta nyt tästä alkaa taas uusi luku mun elämässä” Ympyrä sulkeutuu ja alkaa taas alusta.
”Muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan”
En osaa sanoa onko missään haluamissani asioissa tapahtunut muutosta, edes pientä sellaista vai onko se tosiaan vain paikallaan polkemista. Koska en vastausta tiedä, voin yhtä hyvin valita mieleiseni. Se on tietenkin ensimmäisen: otan koko ajan pieniä askeleita kohti tavotteitani huomaamatta mitään. ”Muutos, varsinkin positiivinen muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua siltä kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan” -Priya Singh (fiktiivinen hahmo, mä otin vapauden suomentaa lainauksen)
En halua vain alitajuista asennemuutosta
Haluun kuitenkin muutakin muutosta kuin vain jotakin alitajuista asennemuutosta. Näinpä jälleen kerran, ei auta jäädä vellomaan epäonnistumisessa vaan yrittää taas uudestaan. Mulla on nyt uusi suunnitelma. Vihdoin oon saattanut tajuta, etten yksinkertaisesti saa luotuja pitkäaikaisia tapoja, jos otan miljoona eri asiaa kerralla. Vähitellen sitten otan lisää. Suunnitelmana olisi ottaa yks uus asia mukaan joka viikko. Sekin voi olla vähän liikaa, mutta kokeillaan eka sillä. Jostain luin (ainakin Robin Sharman 5am klubista, mutta atomic habits-kirjassa James Clearilta tais olla kans), että pitkäaikaisen rutiinin luomiseen menee 60(/66) päivää. Joten voi olla, että tää viikon rytmi saattaa olla liian tiuha. Ens viikolla pitäis joka päivä mennä samaan aikaan nukkumaan ja lukea vähintään puoli tuntia päivässä. Eli ehkä jos ei (vielä) oo kovin suuria muutoksia, ei vähän tiuhempi tahti haittaa.
Tää olikin pikapäivitys. Luulin, että keksisin lisää sanottavaa, mutta kaikki tuntu jotenki vaikealta, ellen olisi lähtenyt rönsyilemään. Ens kerralla ehkä vähän pitemmin. Suunnittelin, että julkaisisin uuden tekstin jo perjantaina. Sain useemman ainakin tällä hetkellä mun päässä hyvältä kuulostavaa kirjoitusidean, joten toivottavasti maltan asettua vaan kirjoittamaan.
Kiitos lukemisesta ja hyvää viimeisen kesäkuukauden toiseksi viimeisimmän päivän jatkoa!
Eläinystävällisesti syöminen on mulle tärkeetä. Mulla on siitä paljon sanottavaa, vaikka itsellänikin on vielä parannettavaa ja opittavaa. Siksi aiheesta on vähän jännittävää lähteä kirjoittamaan, sillä mulla ei tosiaan ole kaikkea tietoa ja itsekin syön edelleen eläinperäisiä tuotteita. Tää teksti on siis kirjoitettu mun tän hetkisillä tiedolla ja ajatuksilla. Toivon, että tää ja tulevaisuudessa mahdollisesti samasta aiheesta tulevat tekstit innostaa mun blogia lukevia ihmisiä (jos niitä nyt löytyy :D) pohtimaan eläinten syömisasioita ja antaa uutta tietoa aiheesta.
Kotona oon tosiaan syönyt pienestä pitäen kasvispainotteisesti, mutta useemman kerran viikossa myös lihaa. Koulussa taas 5. luokalle asti en syönyt ollenkaan punasta lihaa. Siihen oli syynä se, ettei voinut tietää mistä päin maapalloa eläimet tulevat ja minkälaisista oloista. Tämä oli alun perin äitini ajatus ja vasta myöhemmin älysin kysyä syytä. Eläinten ystävänä ymmärsin tämän täysin ja ylpeänä käännyin (koulussa) kasvissyönnin puoleen. Tosin tässä kohtaa olin aika kapeakatseinen ja valikoiva ”eläinten ystävä”, kun kalat ja kanat eivät mielestäni olleet tärkeitä.
Koin epäreiluksi, että eläimet laitetaan elämään elämää vain, jotta ne voisivat kuolla ennalta määrättyyn aikaan ihmisten makunystyröitä varten.
5. luokalla heräsin kuitenkin broilerien kokemaan sairaalloiseen jalostukseen, sydänsairauksiin ja ymmärsin, ettei nekään ansaitse huonoja oloja pienestä koostaan huolimatta. Samoihin aikoihin päätin lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen myös kotona, jolloin söin lihoista pelkästään kalaa. Se oli vaikeaa, sillä varsinkin kanasta, mustastamakkarasta, jauhelihakastikkeesta ja kebabista tykkäsin kovasti. Tällöin koin epäreiluksi, että eläimiä kasvatetaan ihmisten ruuaksi ja niiden arvo määrittyy niiden maun tai pakkausihinnan mukaan. Tämä oli syyni punaisen lihan ja kanan syömättä jättämiseen. Kylässä ollessani silti söin ihan kaikkea, sillä silloin ajattelin siinä kohtaa lähinnä, etten halua tukea lihatuotantoa ja kylässähän niin ei kävisi.
Ajattelin vegaanisuuden menevän vähän yli ja olevan aika äärimmäistä – eihän lehmät nyt maidon tuottamiseen kuole, päin vastoin sehän vain auttaa niitä
Aikaa kului ja mitä enemmän tietoa tästä hirveästä, mutta normalisoidusta toimintatavasta vastaanotin, oli se vain helpompaa. Luulin tällöin, että ruokafilosofiani alkoi olla kasassa. Maitoa litkien, kalaa ja kananmunia mussutellen julistin kasvissyönnin kauneutta, lihansyönnin hirvittävyyttä, säälin eläimiä ja samalla hieman oudoksuin vegaanisuutta. Ajattelin vegaanisuuden menevän vähän yli ja olevan aika äärimmäistä. Mitä kalan syömiseen taas tulee, niin kalathan uivat onnellisen elämän vedessä ja sitä paitsi, kalathan on niin pieniä, niin ei kai niillä nyt niin väliä ole. En edes vaivautunut ottamaan kummastakaan asiasta selvää, mitä selvää otettavaa olisi, sillä eihän lehmät nyt maidon tuottamiseen kuole, päin vastoin, sehän vain auttaa niitä. Kaloista en halunnut tietää mitään, olin päättänyt, ettei niiden syömisessä ole mitään väärää.
Vuosi sitten naiivi kuplani potkaistiin kerralla puhki, kun viimeistamuruamyöten-blogin seuraajana törmäsin jatkuvasti tehotuotantoa pohtivan tekstin suosituksiin (suosittelen kaikille eläimistä välittäville) En uskonut siitä löytäväni oikeastaan mitään järisyttävää, mutten jaksanut tehdä etäkoulussa kertyneitä rästitehtäviäkään, joten päädyin tekstin lukemaan. Kukot silppuriin, kilien joukkomurha ja vasikkojen äitien vieminen luomuilusta huolimatta jäivät mieleeni. Siinä samassa hyvästelin eläinperäiset tuotteet. Valintaani vastustettiin kotonani mm. proteiinin ja muiden ravintoaineiden takia, mutta kun vain pidin sitä silmällä ja kokkailin hetken itse, niin onnistuin senkin kanssa.
Törmättyäni alla olevaan kuvaan, en ole enää maitoa lasista juonut (yli vuoteen) ja vain kerran murojenkin kanssa. Patsas on niin kuvottava, etten ymmärrä kuinka kukaan sen nähtyä pystyisi. Tämän lisäksi maitotuotteita käyttämällä tukee myös lihatuotantoa, joten se myös vahvisti valintaani
Kuinka sitten palasin joidenkin eläinperäisten tuotteiden pariin? Etäilyn päätyttyä päädyin takaisin muuhun maailmaan. Tuntui siltä, että vegaaniuus koetaan tosiaan hyvin äärimmäisenä ja ”mä en ikinä pystyis siihen”-tavalla. Niinhän sen itsekin olin kokenut. Koulussa sitten päädyin maito- ja kananmunaruokia syömään. Kun syön kodin ulkopuolella, niin hiljalleen alkaa taas tuntua turhalta kotona olla syömättä, mikä ei tosiaan pidä paikkansa. Ajattelin nyt, että voisin ottaa takaisin sen mallin, etten tue ostamalla tai kotona syömällä eläinperäisiä tuotteita. Aina kun vegaaninen vaihtoehto, otan sen, mutta voin silti maitotuotteita ja kananmunia syödä.
Tässähän mä syön kuolleen eläimen ruumista yhden ateriani takia
Miksi en sitten nykyään pystyisi syömään lihaa? Niih, paitsi kalaa voisin syödä. Jotenkin, kun en oo pitkään aikaan lihaa syönyt, niin en enää ajattele sen kuuluvan mun ruokavalioon. Se on eläintä. Kalaakin syödessä mulla tulee usein sellainen yökötys, että tässä mä syön kuolleen eläimen ruumista. Tuntuu todella itsekkäältä ajatella, että mulla olisi jonkinlainen oikeus hyväksikäyttää eläintä syömällä sitä. Minkä takia olisi? Pelkästään jo edellä mainittujen syiden takia en todellakaan pystyisi eläintä syömään. Sitä paitsi suurin osa kulutettavasta lihasta on tehotuotettua, jolloin näiden lisäksi ne ovat joutuneet vieläpä elämään huonoissa oloissa sen lyhyen elämänsä.
Jos syön kalaa, niin en ole niin äärimmäinen ja kaikesta kieltäytyvä tyyppi
Kalan syömistä olen kuitenkin perustellut sillä, että suurin osa kaloista saa tietääkseni elää ihan oikeissa vesistöissä, eikä ole ahtaissa oloissa tehotuotettua. Omaan kalan syömiseen on myös vaikuttanut ympäristöni. Jos syön kalaa, niin en ole niin ”äärimmäinen” ja kaikesta kieltäytyvä tyyppi. Toisaalta koska yhdistän tosi herkästi kalan syömisen just itsensä asettamiseen korokkeelle (mitä se tosin onkin), niin en tiedä miksi jatkan sen syömistä, kun en muutenkaan enää jaksaisi kauheasti miettiä, mitä kukakin musta ajattelee. Enkä myöskään kovin suuri kalafani ole. Saahan siitä toki hyviä rasvoja, mutta enemmän se pahaa mieltä itselleni tuottaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että nekin tuntevat kipua, ja kuollevat (ravintolavegea.fi mukaan) usein tukehtumiseen tai paleltumiseen (jotkin heitetään elävänä pakkaseen).
Mun syyt on olleet lähinnä eläineettisiä tähän mennessä, sillä se on mulla suurin syy. Kuitenkin myös ajatus siitä, ettei kaikilla ihmisillä ole ruokaa ja itse laittaisin monien ihmisten ruuat eläimen läpi, jotta saisin itse jonkun lihapihvin, ei tunnu oikealta. Ja onhan lihan syömisellä valtava vaikutus myös ilmastoon.
Mä en ole mun kasvissyöntifilosofioiden kanssa vielä valmis, joten ottakaahan se huomioon. Tässä kirjoittaessa huomasin sisäistäneeni suhteellisen ärhäkkäästi puolustavan tyylin kasvissyönnistä puhuessa. Yritän kasvaa siitä ulos, sillä se on todella ärsyttävää, niin omasta, kuin varmasti kaikkien muidenkin mielestä.
Kiitos lukemisesta! Ihanaa, että klikkasit tän tekstin auki! Seuraava teksti tulee taas maanantaina. Mukavaa päivän jatkoa!
Pidin viikko ennen koulun alkua omilla muutoksillani muokatun Erik Bertrand Larssenin helvetinviikon. Mulla tulee aina säännöllisin väliajoin olo, että nyt haluan aloittaa uudenlaisen tehokkaan elämäntavan, jolla voin saavuttaa tavotteitani ja tehtyä mahdollisimman paljon päivän aikana. En sitten ikinä meinaa tässä onnistua, tai ainakaan paria päivää pitempään. Tällä viikolla kaikki kuitenkin onnistui.
Mikä tämä Larssenin Helvetinviikko sitten on?
Lyhkäisyydessään: Opi viihtymään mukavuusalueen ulkopuolella, huomaa mihin kaikkeen pystytkään, opi tuntemaan omia rajoja, sekä venyttämään niitä. Jokaiselle seitsemälle päivälle on oma aihe. Kaikkia päiviä (paitsi torstaita) yhdistää, kello 22 nukkumaan, itse menin kuitenkin jo 20.30 ja klo 5 herätys.
Syksyllä melkeinpä vuosi takaperin, kun löysin kirjahyllystä Erik Bertrand Larssenin Helvetinviikko-kirjan nappasin sen heti käteen ja ryhdyin sitä lukemaan. Idea kuulosti kivalta: uusia rutiineja, tapoja, itsensä ylittämistä… En jaksanut sitä sitten loppuun lukea, eikä myöskään huvittanut herätä joka päivä viideltä aamulla, saati sitten valvoa 36 tuntia putkeen tehden järkeviä asioita.
Tää on siis hänen armeijakokemuksensa helvetinviikosta tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaksi
Muutama viikko sitten taas päätin pureutua kirjan pariin uudestaan ja olin niin innostunut, että teki mieli jo seuraavana päivänä aloittaa se. Se ei onnistunut, sillä tulevilla viikoilla oli paljon suunnitelmia, enkä ollut kotona kaikkia päiviä. Tämän lisäksi tähän viikkoon kuuluu kaikkia valmistautumis juttuja. Kirjassa sanottiin ”Valmistautuminen helvetinviikolle on sama kuin valmistautuisi hiihtokilpailuun, työ on tehty jo ennen”
Päädyin sen aloittamaan viikkoa ennen koulun alkamista. Se tuli ihan hyvään ajankohtaan, kun tän viikon ideanahan on olla paras versio itsestään, ylittää itseään ja nähdä mihin kaikkeen pystyykään. Tää on siis Bertnandin armeijapuolustusvoimamikälie helvetinviikosta (joka on sekä fyysisesti- että henkisesti raskas ajanjakso) tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaks.
Olin täynnä energiaa ja olisin vaan halunnut pomppia joka paikkaan klo 5 heräämisen johdosta
Nykyään toi viideltä aamulla herääminen ei oo ajatuksena kovin järkyttävä, kun luin viime vuoden lopussa 5 am klub -kirjan Robin Sharmalta. Sen johdosta aloinkin heräämään muutamien viikkojen ajan viideltä aamulla, heti herättyä liikuntaa, kirjoittamista ja kirjan lukemista, minkä jälkeen kouluun. Sai ihan eri tavalla aikaa viikossa, kun oli iltapäivien lisäks myös aamut käytössä. Se sit jäi, enkä ala sitä enempää puimaan, suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluaisi olla nykyistä tehokkaampia ja aikaansaavia. Silloin olin myös ensimmäiset päivät täynnä positiivista energiaa ja olisin halunnu pomppia joka paikkaan. Se kuitenkin myös väsytti ja pian palasinkin jo rauhallisempiin aamuihin.
Eli laitetaanpas viikko käyntiin!: tavotteet paperilla ja paperi hukassa
Suunnitteluhan olisi pitänyt aloittaa useempia viikkoja sitten ja listailinkin jonkun paperin reunaan niitä istuessa junassa. Paperi oli kuitenkin hukkunut ja sunnuntai-iltana huomasin, etten ollut tehnyt suunnitelmaa tulevalle viikolle, lukenut kirjaa loppuun ja kellokin uhkaavasti meni eteenpäin. Luin siis nopeasti maanantain ja tiistain teemat, jonka jälkeen rapsuttelin kalenteriin päivän suunnitelman ja suorinta tietä nukkumaan.
Sanoisin viikkoni ensimmäisten päivien olleen parhaimmat ja tuottoisimmat. Seurasin jokaista, hyvin tiiviin aikatauluni kohtaa tunnollisesti. Sen jälkeen mulla olikin muutakin ohjelmaa, jotenka aikataulut vähän venähtivät ja jouduin hyppelehtimään joidenkin kohtien yli. Aloin myös luoda ehkä vähän armollisempia ja mukavampia aikatauluja itselleni, jolloin Helvetinviikostani tuli oikeastaan supertehokasviikko.
Maanantaina olin vaihtanut herätysääneni kivaan pianon pimputteluun herätysäänen ja siirtäny puhelimen vähän eri kohtaan – näin oli kirjassa ohjeistettu tekemään, sillä tällöin pystyi katkaisemaan torkutuskierteen. Pianon pimputteluun oli miljoona kertaa kivempi herätä, kun aikaisempaan soittoääneen. Herääminen ei sitten ollutkaan vaikeaa, vaikka nousinkin reilu neljä tuntia normaalia aikaisemmin. Kuuntele järkeä (herätys soi, sillon noustaan!), älä tunnetta (muttaku väsyttää ja lämmin peitto). Se on auttanut mua nyt jo kaksi viikkoa. Myös ajatus, että jokainen torkuttamaton kerta luo mun ei-torkuttaja identiteettiä. Ja kun en identifioi itseäni torkuttajaksi, en myöskään torkuta, ainakaan niin paljoa. Tämän käsityksen sain Atomic habits -kirjasta.
Maanantai suju kaiken kaikkiaan oikein hyvin. Pysyin aika hyvin aikataulussa, pystyin hyvin myös keskittymään ja sain paljon tehtyä. Tosin esimerkiksi lenkki jäi lyhyeksi, suunnittelulle ja tauoille olisi pitänyt varata enemmän aikaa.
Tiistain aiheena oli moodi ja keskittyminen. Sen kappaleen luettua tajusin monia asioita. Muunmuassa tajusin, etten voi koko päivän ajan mennä samassa mielentilassa. En voi koko ajan olla tosi innostuvassa tilassa, hyppelehtiä paikasta toiseen. Välillä joo, mutta se myös kuluttaa paljon energiaa. Sen sijaan moodia pitäisi vaihdella tilanteen mukaan, jolloin energiaa säilyy siihen mihin sitä haluaa käyttää. Se oli todella kiintoisa ajatus, sillä aikasemmin olin toisinaan jopa pakottanut itseni sellaiseen pirteään tilaan, sillä olin ajatellut sen olevan tavoite. Kuitenkin huomasin, kuinka paljon paremmin jaksoin keskittyä, sekä sain pidettyä energiaan helposti yllä läpi päivän. Myös moodien säätely ja tarkkailu oli mielenkiintoista.
Keskittymiseen sain myös paljon uusia ajatuksia. Keskittyä ei voi moneen asiaan samaan aikaan. Olen huomannut, että itse teen jatkuvasti kahta asiaa samaan aikaan. Tällä viikolla en kuunnellut yhtään musiikkia tehdessä jotain muuta. Lenkkeilin kuunnellen pelkästään omia ajatuksia, joka oli tosi kivaa. Rakastan ajattelua. Normaalisti ajattelen vain kuulokkeet päässä, jotta saisin taustahälinää. Taustahälinää ei ollut, ja silti pystyin ajatella. Mitä tahansa tehdessäni, yritin keskittyä siihen täysin ja tehdä sitä sitten lyhyemmän ajan. Esimerkiksi suunnittelun tein viidessä minuutissa, ilman musiikkia, täysin keskittyen, kun normaalisti kuuntelen musiikkia, enkä kunnolla keskity, teen nopeasti jonkun muun jutun ja saan aikaa kulumaan yli puoli tuntia. Myös kirjoittaessa olin hankkinut tavan kuunnella musiikkia. Tämän johdosta, oon istunut vaikka kuinka pitkään tietokoneen ääressä saamatta juuro mitään tehtyä. ekosyitä vaan. Syynä olin pitänyt keskittymiskyvyttömyyttäni ja aloilleen asettumista. Sekään ei ollut vaikea korjata: musiikki pois ja näpyttelyä. Huomasin kuitenkin ennen kirjoittamista kaipaavani pienen energiapiikin, joten ennen istumista nostatin enegiani ylös, jonka jälkeen istuin alas ja sulkelsin flow-tilaan. Se oli hienoa.
Keskiviikon ajanhallinta-aihe oli mieleeni. Kirjassa suositeltiin suunnittelemaan jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi. Mun mielestä varsinkin toi vuosisuunnitelma on tosi vaikea, ja sitä tuskin tuun tekemään tai käyttämään ainakaan tässä elämänvaiheessa. Kuukausisuunnitelma on vähän käytössä, mutta siihenkään en yleensä saa kauheesti mitään tehtyä. Viikko ja päiväsuunnitelmat on mun mielestä helpompia. Kirjailija ehdotti päiväsuunnitelmien tekemiseen tehtävälistaa. Siihen kirjataan kaikki pienet ja suuret päivän aikana tehtävät asiat. Nämä numeroidaan ne tärkeysjärjestykseen, jonka jälkeen lista heitetään ne kalenteriin, niin että isoimmat/vaikeimmat/tärkeimmät asiat on ensimmäisenä. Itse olen tätä tekniikkaa käyttänyt jo aikasemmin, tosin priorisointia en ole kovin usein tehnyt. Tää listaustapa luo ehkä tunteen, että kaikki on hallinnassa, mitään ei unohdu ja vähentää stressiä, kun ne on sielä kalenterissa. Toki jos lista on pitkä, niin voi se vähän stressatakin. Viikossa on kuitenkin 168 tuntia, ja kun vaan suunnittelee, ja keskittyy tekemiseen, niin saa yllättävän paljon tehtyä. Kalenteri on muuten niiiin kätevä! Oon alkanu vasta lähiaikoina kunnolla kalenteria käyttämään.
Torstai on viikon vaikein päivä, sillä silloin ei kuuluisi nukkua ollenkaan, vaan työskennellä koko yö, jatkaa siitä päivään ja mennä perjantai iltana nukkumaan. Mä en sellaseen alkanut, vaikka se vähän houkuttikin. Nukuin kuitenkin reilusti vähemmän mitä normaalisti. Tuntui ihanalta päästä nukkumaan. Tuntui, että aivoni oikein kehräsi, kun painoin pääni tyynyyn. Sain torstain muutamilla extra tunneilla vähän tehtyäkin, mutta olin aivan umpiväsynyt jo ennen kello kahtatoista yöllä. Tuntui kuin kello olisi ehkä neljä ja olisin tehnyt koko ajan jotakin. Torstain aihe oli mukavuusalueelta poistuminen. Siitä piti tehdä mahdollisimman epämukava. No onnistuhan se, vaikka ei se nyt mikään hirveen kamala päivä ollutkaan…paljo siivousta vaan 😀
Tuntuu, että oon alkanut vetämään puoleeni tosi paljo kaikkea poistu mukavuusalueelta-juttuja. Taidan alkaa hiljalleen sisäistämään sitä.
Perjantain piti olla lepopäivä torstaista ja piti meditoida (tai kuten kirjassa sanottiin, tehonukkua) tunnin tai kahden välein. Olin suunnitellutkin sen, mutta pääydin sitten istumaan paikalleen vain kerran. Hengitin pari kertaa syvään ja sitten tein jotain muuta. Perjantaille en kuitenkaan luonut mitään suunnitelmaa, tein vaan mitä milloinkin huvitti. Meditioimisesta kuulee kuitenkin jatkuvasti niin paljo hyvää, todella monilta ihmisiltä. Olisi siistiä oppia medioimaan kunnolla. Itse haluaisin yrityksieni jälkeen vain mennä nukkumaan, joten teen kai jotain väärin. En ymmärrä miten kukaan pystyy medioimaan herättyään.
Lauantaina piti miettiä sisäistä dialogia. Tässä kohtaa en enää oikein jaksanut näiden aiheiden kanssa. Luin kuitenkin luvun, joka oli kiinnostava, niinkuin kaikki muutkin. Lauantaina piti kiinnittää huomiota siihen, miten puhuu itselleen. Unohdin tehdä sen, mutta oon tän viikon ulkopuolella huomannut, miten paljon se on muuttunut tässä ihan muutaman kuukauden sisällä. Sen sijaan, että kritisoisin jatkuvasti itseäni ja asioita jotka meni pieleen, voin olla itseni puolella.
Sunnuntaina oli piti tehdä katsaus viikosta, miettiä unelmia ja tavotteita. En kuitenkaan tehnyt, ainakaan kirjan mukaisesti. Sunnuntai oli mulle ihan normi päivä.
Olin paljon keskittyneempi, nukahdin lähes heti, olin aktiivisempi ja sain enemmän asioita aikaiseksi
Tajusin monia asioita tällä viikolla ja pääsin ainakin hetkellisesti riippuvuuksista eroon. Puhelinta en käyttänyt juuri ollenkaan, silloinkin kun käytin, niin en jäänyt mössöyttämään aivoja pitkäksi aikaa, vain nopean katsauksen tein. Ei edes tehnyt mieli näpytellä puhelimella, sillä olin kehitellyt paljon muuta tekemistä. Instagramissa notkuminen kuulosti kauhealta ajatukselta, ajan törkeältä väärinkäytöllä, enkä ymmärtänyt, miten ikinä olen voinutkaan olla sellaisen asian lumossa. Päivityksenä, koukussa ollaan taas. Ei ihan niin paljoo, mutta vähän kuitenki. Netflixiä tai muitakaan videoita en katsonut.
Huomasin, että olin paljon keskittyneempi, nukahdin lähes heti, olin aktiivisempi ja sain enemmän asioita aikaiseksi. Koin myös olevani paljon enemmän läsnä, suunnittelukykyisempi ja tuntui, että tulin sellaisesta nettikuplasta ulos.
Tätä kirjaa (ja viikkoa!) suosittelen kaikille, jotka haluat saada enemmän päivistä irti. Kirja oli mielestäni kivan selkeäksi kirjoitettu. Varsinkin teemojen jaksottaminen päiviin oli mukavaa. Eli vaikkei siis viikkoa suorittaisikaan (en kyllä tajua miten se on kirjan lukemisen jälkeen ees mahollista)tai soveltaa sitä, saa tästä kirjasta paljon irti!
Mukavaa, kun luit! Seuraava teksti taas maanantaina, siinä todennäkösesti kasvissyöntieläinajatuksia, mikäli viitsin sen julkaista.
Huomena sitten kouluun. Oon tykänny paljon enemmän aikasempien vuosien torstai/perjantaista kouluun paluupäivänä. Silloin on viikonloppu alkanu jo pian.
Pikainen kesälomakatsaus
Kesäloma on tuttuun tapaan nopeasti ohi, vaikka paljon olen tehnytkin. Tää kesä on ollut heittämällä aktiivisin ainakin kolmesta viimeisestä kesälomastani. Kalenterissa on ollut vain kaksi täysin tyhjää viikkoa, toki puolikkaita on ollut jonkin verran. Tää on ollut tosi mukavaa ja oon tykännyt kun on ollut paljon tekemistä. Tuntuu, että oon omaksunut uusia asioita ja tapoja, rakastunut lenkkeilyyn, kasvattanut ajattelutapojani, siivonnut kunnolla (vihdoin!), sekä ottanut askeleen kohti haluamaani elämäntapaa.
Täysin vastakohta viimekesälle, jolloin enimmäkseen vaan nukuin pitkään ja paljon, söin jäätelöä, käppäilin vähäsen, löhöilin ja palauduin koulusta. Sekin oli tosi mukava ja just sellainen loma, jonka silloin halusin ja tarttin. Elikkä mun ihanneloma taitaa vaihdella aika paljon riippuen kuluneesta vuodesta.
Tavoitteet ja suunnittelu: Se on niin ihanaa, kun saa tuntea miten kaikki on hallinnassa
Mä sitten rakastan tavoitteita ja suunnittelua. Se on niin ihanaa, kun saa tuntea miten kaikki on hallinnassa ja järjestyksessä. Se voi olla vaan joku illuusiokin, muttei sillä oo väliä. Suunnitelmien toteutuminen on tietenkin eri asia, mutta ehkäpä tällä kertaa ne toteutuisi, kun oon lukenut taas sellasen super hyvän tietopaketin (Helvetinviikko – Erik Bertrand Larssen)
Aikaisempina vuosina oon asettanut itselleni koulun kohdalla tavoitteeksi lähinnä vain numeroita ja vetovoiman lakiin tutustuttuani, myös visualisoin todistukseni täynnä kymppejä (täytyhän sitä nyt kokeilla), mutta käteeni sekä kympitön, että myös huonoin todistukseni tähän asti, heh.. Se toki johtui ihan vaan siitä, etten nähnyt kauheasti vaivaa sen eteen tai suunnitellut mun ajankäyttöä yhtään koulua ajatellen. En siis aio ihan vielä luopua vetovoiman lakiin uskomisesta (vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet), vaan aion tehdä vähän sen eteen, jonka jälkeen sitten joko jumaloin tai halveksin kys. teoriaa.
”Plans are nothing, planning is everything”
— Dwight D. Eisenhower (Yhdysvaltain 34. presidentti)
Ei, en oo lukenut jonkun Yhdysvaltaa 1950/60-luvulla hallinneen presidentin elämänkertaa ja sieltä tota ite poiminut, vaan nappasin sen tosta Erik Larssenin Helvetinviikko-kirjasta, johon aikasemminkin viittasin.
Mulla on aina tulevalle lukuvuodelle paljon tavoitteita listattuna, ihan mielessä tai sitten oikealla paperilla. Pitäisi muuten rapsutella niitä paperillekin. Uusi lukuvuosi on varmaan helpoin kohta asettaa uusia tavoitteita koululle ja vaikka muullekin elämälle. Tai Uusivuosi on ehkä muita tavoitteita varten, mitkä tosin yleensä rapistuu aika nopeasti pois. Tää elokuu on siis hyvä kohta myös kerätä ne muiden tavoitteiden pois rapistuneet palaset ja teipata ne paikalleen.
Elikkä tänä syksynä tavoitteeni eivät ole (ainakaan niin) numerosidonnaisia. Sen sijaan haluan alkaa suunnittelemaan päiviäni ja tiedostaa ajankäyttöni. Sitten sen ajan mitä kouluun päätän aina kuluttaa, teen keskittyneesti ja tehokkaasti. Tämän ajan ulkopuolella en mieti niitä yhtään tai puoliksi tee, esimerkiksi kuunnellen musiikkia tai näpytellen puhelinta. Pääsin viime viikolla puhelinriippuvuudesta toistaiseksi eroon, joten luulisi keskittymisenkin olevan helpompaa, kiitos sen Erikin Helvetinviikolle. Suunnitelmani* riittää mihin riittää, vaihdan tekniikkaa jossain kohtaa jos siltä tuntuu.
*Oon tehny paljon perusteellisempia suunnitteluja, ylläoleva teksti vain tiivistää ajatukseni.
Eikä elämä pelkkää koulua ole. Sen lisäksi toivon myös erityisesti viime viikolla omaksumani aktiivisen päivärytmin, säilyttämään liikunnat ja pitämään aamun voitontuntini (liikkumista, miettimistä esim. suunnittelua ja kasvamista esim.lukemista) Tän lisäksi olisi myös kiva lukea kirjoja enemmän, kun se on aina listalla.
Näitä, ja monia muita varsinkin viimeviikollani ymmärtämieni asioiden kanssa (jos vain pitäisin niistä kiinni,) kohti tulevaa puolta vuotta (tai oikekastaan vain viittä kuukautta)
Kiitos taas lukemisestaja tsemppiä kouluun paluuseen! Tuli hieman lyhkäinen tästä, ens kerralla ehkä pitempi – ehkä ei. Seuraava teksti taas maanantaina 16.8, jossa kerron ajatuksia ja tuntemuksia tuosta niin useasti tän tekstin aikana viitatusta Helvetinviikosta, avaan sitä hieman ja lyhkäisesti tiivistän jokaisen päivän pääopit, joita on esim. rutiinit, moodit, keskittyminen, sisäinen dialogi ja lepäämien. Voi olla, että nämä tulee kahdessa erässä, kun mulla on niin paljon ajatuksia.
Moro! Blogi on muuttanut muotoaan. Vihdoin! En mä ehtinyt kuin viisi tekstiä julkaista edellisellä alustalla, eikä varsinaista tarvetta blogialustan muutolle ollut. Syynä oli vain se, että oon kuullut niin paljon hyvää WordPressistä ja halusin nätimmän ulkoasun. Tähän saakka vaikuttaa lupaavalta!
Nimikin vaihtui. Vanha ei ollut missään kohtaa jäämässä, odottelin vaan, että löytäisin paremman. Nyt oon ihan tyytyväinen tähän blogin nimeen, Pieniä ajatuksia, tai ainakin sen kirjoitus/sanomisasuun. Uskon, että se tulee kuvaamaan ihan hyvin tätä blogia, vaikka toisaalta musta tuntuu, että ainakin lähipäivinä mun ajatukset on kauheen isoja, maailmaa, elämää, ihmisten käyttäytymistä koskevia pohdintoja. Toisaalta, en varmaan tuu niistä edes kirjoittelemaan, se kun tuntuu aika vaikeelta. Nimen puolesta ei sitten tuu paineita ajatuksien suuruudesta. Sitä paitsi, toi nimi on mun mielestä aika söpö.
Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi julkaista kerta viikossa yks teksti (milloinkohan se on ikinä onnistunu…) Oon jo päivänki valinnut ja se tulee olemaan maanantai. Huomenna olisi pitänyt tulla ensimmäinen ”kunnollisempi” teksti, mutta se siirtyykin nyt 9.8. Haluaisin myös kokeilla hieman rohkeemmin jakaa mun mietteitä eri asioista ja kertoo myös hieman omasta elämästäni, eikä enää pelkkiä pohdiskelutekstejä, joita myös kiva kirjoittaa.
Tässä samassahan voisin lyhyesti listailla kuulumisia. Mulla on ollu tosi kiva kesäloma ja vielä suunnitelmia loppukesällekin: pari kirjaa haluaisin lukee, opetella uusia asioita, kirjoittaa, omaksua uusia rutiineja, ratsastusta, siivousta, valokuvausta, kävelyä… Mukavan rentoja, kevyitä ja helppoja juttuja siis (siivousta lukuun ottamatta).
Tää oli vaan tämmöinen pikainen päivitys. Pääsin vähän kokeilemaan miten WordPressiin kirjoittaminen hoituu ja kattomaan, miten tekstit asettuu tohon sivulle. Tähän astisen tuloksen perusteella suosittelisin kyllä wordpressii! Tosi simppeli, kun vaan vähän tutkii. Ainoa huono asia mitä oon tähän mennässä huommanut, on kuvien asettuminen. Ne menee tosi ärsyttävästi tonne reunaan, enkä oo vielä löytänyt keinoa saada niitä keskelle, mutta eiköhän semmonenkin löydy.
Nyt olisi taas tavoitteena kerta viikossa tekstin julkaisu. Silloin 9.8 seuraava teksti, jossa aiheena kouluun palaaminen:)
Pieniä ajatuksia 