Avainsana-arkisto: tavoitteet

Mitä pitäisi tavoitella?

Lukiessani tekstejä tai katsoessani videoita, törmään jatkuvasti kehoituksiin, siitä miten ja minkälaisia tavoitteita pitäisi asettaa. Toiset sanovat että tavoitteen tulisi olla tarkka, esimerkiksi juosta x km aikaan y, toiset sanovat että tuollaiset tavoitteet ovat huonoja, sillä mitäs sen jälkeen kun tavoitteen on saavuttanut? Toisten mukaan tavoitteena pitäsi mielummin olla tyyppiä: joka päivä tunnin lenkki, koska silloin pysyy “pelissä mukana”, koko ajan menee eteenpäin, eikä tarvitse aina miettiä uutta tavoitetta.

Olen saattanut vetää tuon ajatuksen systeemeistä/tavoista pois kontekstista, sillä yleensä tällä ollaan viitattu uusien tapojen luomiseen taikka jonkun epämiellyttävämmän/vaikeamman asian saavuttamisessa.

Jos ottaa aina yhden tavoitteen saavutettuaan vanhan, käykö se pitemmän päälle tylsäksi? Aina vain tavoite, jotta voisi asettaa uuden tavoitteen. Viittaan tällä tavoitteella tälläiseen tarkkaan tavoitteeseen, jonka voi kerran saavuttaa (esim, juosa 10km tuntiin), ja minkä jälkeen se on saavutettu, pitäisi siirtyä seuraavaan. 

Ajatuksen tasolla se kuulostaa yhdeltä oravanpyörältä, mutta ehkä se ei olekaan ymprä vaan pikemminkin viiva? 

Vaikka tykkäänkin juoksennella, en ole ikinä ajatellut laittaa siihen mitään tavoitetta. Se tuntuisi hölmöltä, enhän siinä haluaisi ikimaailmassa kilpailla tai muutenkaan tavoitteellisemmin kehittyä. Kunhan saan siinä ajatuksen kulkemaan, ulkoilmaa ja mietiskeltyä kaikkia päässäni olevia asioita, olen tyytyväinen. Tulisiko tavotteita siis asettaa vain asioihin, jossa haluaa saavuttaa jotakin tai kilpailla? Vai tulisiko minun laittaa kaksi kertaa viikossa olevilleni parinkymmenen minuutin lenkeille joku tavoite? Toki, voihan tavoitteena olla esimerkiksi hyvä mieli, inspiroituminen, muihin asioihin keskittyminen tai jonkun nätin, kuvaamisen arvoisen kohdan bongaaminen lenkin aikana.

Asetin tuossa aloitettuani uudestaan bloggauksen, tavoitteeksi kirjoittaa 10 tekstiä. Kirjoitettuani 10 tekstiä, en mitenkään pettynyt, ettei mitään hienoa palkintoa tullut tai etten päässyt nyt elämässä kauheasti eteenpäin. En sellaista odottanutkaan. En tosin enää tavoittelisi mitään tiettyä tekstimäärää, sillä eihän siinä ole mitään järkeä asettaa koko ajan uusia tavotteita, kuin riippumatta tavotteesta, saavutan sen samaan aikaan, kuin vain kirjoittaessa kerran viikossa tekstin.

Se taitaakin olla juuri joidenkin ihmisten pointti, systeemit/rutiinit enne tarkkaa tavoitetta… Luulenpa kuitenkin, että kumpi on parempi, riippuu paljon asiasta. Välillä tuollaiset tarkat tavoitteet on systeemitavoitetta motivoimempia. Tosin, motivaation mukaan ei mielestäni elämää kannata suunnitella.

Viimeisenä esimerkkinä tavoitteesta, haluaisin kertoa tarinan hamsteritoiveestani. Pienempänä, ehkäpä kolmosluokalla halusin kovasti hamsterin. Se oli ainoa asia, jonka sillä hetkellä väitin haluavani, vaikka tiesinkin, että haluan paljon muutakin. Olisin voinut tehdä mitä vaan, jotta saisin ihanan pienen karvapallon pyörimään ympyrää sen vajaan neliömetrin kokoiseen häkkiin. Noh, lähemmäs vuosi siinä meni, ja lopulta sain kuin sainkin hamsterin, johon kiinnyin kovasti. Pidin hänestä paljon, mutta varmaan viikko-pari kului, ja keksin jo haluta jotakin muuta.

Voisihan sitä ajatella, että pienenä nyt ajatellaan tuolla tavoin, mutta toisaalta, sama homma minulla on edelleen. Esimerkiksi nyt haluaisin jymyn pistaasipähkinä jäätelöä. Se olisi niin ihanaa. Avaisin purkin. Söisin jäätelöä. Purkki olisi tyhjä. Haluamisprosessi alkaisi alusta, ja hädin tuskin muistaisin, miltä jäätelö maistui. Eikös tavoitteet ole haluamista, erona, että halutessa toivotaan ja tavoitellessa tehdään jotakin sen eteen.

Pitäisikö olla siis tavoittelematta? Tehdä vaan sitä, mitä siinä hetkessä huvittaa. Itse ole sitä vastaan, ehkä. Pitäisi vaan miettiä, millaisia tavotteita asettaa. Esimerkiksi päivittäin tavoitteet ovat mielestäni välttämättömiä. Ne antaa jokaiselle päivälle suunnan, minne suunta vie, sitä en sitten tiedä.

Tavotteiden avulla pystyy myös saavuttamaan haluamallaan, hyväksi kokemallaan tavalla merkityksellisyyttä ja/tai arvostusta, joiden Dale Carnegie kertoi kirjassaan How to win friends and influence people 1964 olevan yksi kahdeksasta ihmisten eniten kaipaamasta asiasta. Ei toki kaikilla, mutta suurimmalla osalla

Mitkä on sitten hyviä asioita tavoitella? Mitä on järkevää tavoitella?

Tietäisinkin. En jaksa tosin vaivautuakaan miettimään mikä on tavoittelun arvoista tai missä on järkeä. Joko missään ei ole järkeä tai kaikessa on järkeä, eli lopputulos on sama. Tavoitteiden kannattavuutta miettiessä, ajatustyö jonka haluan käydä läpi on varmaankin: Viekö tavoite kohti asiaa, mitä haluan mennä/tuleeko siitä kiva mieli, minkä jälkeen vain ryhtyä tavoittelemaan:)

Niin tarkkoja kuin laajempia, mitattavia kuin mittaamattomia tavotteita kannattaisi varmaankin asetella. Jotkut niistä osoittautuu täysin huonoiksi, ajan haaskaukseksi ja saa keskittyään asiaan joka ei ole ollenkaan olellinen. Jotkut vievät eteenpäin. Ennen niiden saavuttamista sitä ei voi tietää, mutta saavutettua voi sitten rauhassa reflektoida ja pohtia, asettaako jatkossa samanlaisia tavotteita. 

Kiitos lukemisesta, olis super super kiva, jos kävisit katsomassa (ja seurailemassa;) blogin instagramin @pieniaajatuksia jonne päivittyy aina uudet tekstit, tulee (todenäköisesti) tähän tekstiin liittyen lisäajatuksia, sekä vapaa sana/kommentointimahdollisuus 😉 Myös kyselyä liittyen yhteishakuun yritän laitella, sillä siitä olis tavoitteena näppäillä seuraava teksti. Mulle tulis myös ihan huippu hyvä mieli jos kommentoisit jotakin tohon alle (veikkaisisin sen olevan aika helppoa) tai sitten instagramitse kertoisit ajatuksiasi liittyen aiheeseen.

Ihanaa ystävänpäivää!

Muutoksen saavuttaminen

Mulle uusi vuosi on mahdotonta aloittaa ilman lupauksia. Nämä lupaukset on ollut aika samanlaisia nyt tässä pari vuotta, mikä on vähän ärsyttävää. Niitä on ollut muun muassa vähentää ruutuaikaa, lopettaa suklaan syöminen, nukkua enemmän, lukea tunti päivässä, kirjoittaa kolmea eri asiaa, herätä aikasemmin ja kaikenlaiset herkkulakot. Kaikki kerralla tietenkin…

Tämä teksti on tiivistelmäni tekstiä voisi sanoa James Clearin Atomic Habits -kirjan tiivistelmäksi, johon olen lisännyt muutamia omia ajatuksiani. 

Pitänee luopua isoista muutoksista

Erik Larssen kertoi kirjassaan Helvetinviikko, että pitkäaikainen muutos syntyy kahdella tapaa: Vähän kerrallaan tai jostakin isosta tunteesta tms. Oon kyllä yrittänyt synnyttää isoa tunntta, mutta se ei oikein oo toiminut. Eli näin kokemuksen ja useamman kirjankin perusteella voin siis kertoa, että ellei jotain tosi radikaalia (esim. näkee tehotuotanto dokumentin -> rupee kasvissyöjäksi) tapahdu, ei kerralla tehty iso muutos toimi kovin kauaa. Näin ollen pitää vaan kokeilla tapaa.

Älä tavoittele siistiä huonetta

James Clearin kirja Atomic Habits pureutuu pitkäkestoiseen muutokseen, ja tapojen luomiseen. Kirjan pääidea oli se, että tulisi luoda systeemejä tavotteiden sijaan. Esimerkiksi sen sijaan, että ottaisin tavoitteeksi saada huoneeni siivottua, tekisinkin systeemin, jolla se ei jatkossa menisi sotkuisaksi. Systeemi voisi olla: siivoan kymmenen minuuttia päivässä. Systeemin avulla huone säilyisi siistinä, kun taas tavotteen saavutettua, huoneen siivottua se palaisi jonkin ajan kuluttua lähtöpisteesseen.

Avaan seuraavaksi hänen kirjassaan ohjeistamasta tavasta muutoksen saavuttamiseksi

Näin muutos tapahtuu

“Hyvät tavat tekee ajasta liittolaisen, huonot vihollisen”

– James Clear, Atomic Habits

Kukapa ei haluaisi saada ajasta kaveria? Lausahdus tiivistää mainiosti toisen hänen opeistaan:

Päivittäin prosentti muutosta

(Esimerkki 1): Elikäs, jos tavoitteena olisi tehdä esimerkiksi lukea läksyjä heti kotiin tultua, voisi ensimmäisenä päivänä vain ottaa kirjat esille asettua istumaan ja se oli siinä. Seuraavana päivänä voisi sitten avata kirjat heti tultua kotiin, sitä seuraavana tehdä yhden kohdan jne. Ajan kuluessa onnistuu tekemään kakki läksyt heti kun tulee kotiin.

(Esimerkki 2): Tämä pätee vaikka siihen päivittäiseen siivoukseenkin. Aloittaa tekemällä minuutin siivousta. Vain minuutin, ja seuraavana päivänä kaksi minuuttia. Kuukauden päästä se olisi jo puoli tuntia päivässä, 30% parempi mitä aikasemmin. 

Olisi hyvä pitää mielessä, että jos kahden viikon päästä ei ehdi (tai no jaksa) jonain päivänä siivota 14 minuuttia, kannattaisi silti edes muutama minuutti, jotta tapa säilyy. Silloin voi välttyä kaksiajakoisuudelta

Clearin lainaus ajan kanssa liittoutumisesta, voisi katsoa pitävän paikkansa: aika mahdollistaa asioissa kehittymisen. Toisaalta jos jonakin päivänä jättää siivoamatta, yksi päivä ei haittaa, mutta jos niitä ajan myötä alkaa kertyä, niin se alka näkyä ja pian ollaan taas sotkuisessa huoneessa.

Muutos ei ole lineaarista

Kirjailija esitti myös mielenkiintoisen kaavion (alla), jolla hän kuvaa sitä, minkä takia ihmiset tuuppaavat luopumaan tavotteistaan, uusista tavoistaan etc. Muutos ei ole (yleensä) lineaarista. En ollut sitä edes ajatellut aikasemmin.

What is the Valley of Disappointment? - Healthcare Evolution | Professional  Wellness Management
Kuvan paksu musta viiva kuvaa, mitä oikeasti tapahtuu muutoksessa, sininen viiva kuvastaa odotuksia muutoksen suhteen. Niiden välissä oleva tyhjä alue on pettymyksen alue. Vihreän y-akselin merkityksen korvaisin ”tuloksella”, muutoksen sijaan. Kaavio esitetään kirjassa, mutta kuvan siitä löysin täältä: https://www.healthcareevolve.ca/what-is-the-valley-of-disappointment/

Tapa osaksi identiteettiä – Mitä siivoojaihminen tekisi?

Viimeisimpänä, mielestäni hyödyllisimpänä keinona on ottaa haluttava asia osaksi identiteettiä. Koska olen postauksessa käyttänyt useasti huoneen siivous vertauskuvaa, jatketaan sillä tämä viimeinenkin. Itseään tulisi pitää siistinä ihmisenä, joka tykkää pitää paikat järjestyksenä eli siivoojaihmisenä, sen sijaan, että haluaisi siivota, haluaisi huoneen olevan siisti ja haluaisi pitää sen siistinä. Näin aina kun ei oikein huvittaisi siivota, voisi miettiä, mitä järjestelmällinen ihminen, jonka huone on todella siisti eli siivoojaihminen tekisi? Tai, viedäkseni myös läksyt heti koulusta tultua -vertauskuvan loppuun: voisi lampsiessaan kotiin, kun ei yhtään huvittaisi kysyä, mitä nopeasti läksyt pois mielestä haluava/vapaa-ajasta vapaasti nauttiva tekisi?

Tavoitteiden jälkeen

En haluaisi tavotteita täysin lytätä, ne ovat mielestäni motivoivia. Ja vaikka alkaisi miettimään systeemejä, on taustalla jokin tavoite. Esimerkiksi on eri asia asettaa tavoitteeksi juosta 10 kilomteriä tietyssä ajasssa kuin asettaa tavoitteeksi olla hyvä juoksija. Kun tuo 15 kilometriä taittuu, mitä sitten, onko juokseminen ohi? Vai asetetaanko uusi tavoite?

Jos aina asettaa uuden tavoitteen, voiko se käydä tylsäksi? Asetetaan tavoite, jotta voitaisi asettaa uusi tavoite. Entä sitten, kun on saavuttanut parhaan mahdollisen tuloksen? Epäilemättä se tuntuu hienolta, mutta mitäs sitten? Tarvitseeko sitä edes tietää vielä? Toisaalta, olisiko ajattelematonta olla miettimättä sitä? Voisi olla hyödyllistä alkaa miettimään miksi asettaa tietyn tavoitteen.

Kiitos lukemisesta! Tässä oli 2022 vuoden ensimmäinen postaus! Olipas kiva näppäillä tätä. Todennäköisesti mulle tulee jo kuukaudenkin päästä paljon lisättävää, saatan kumota koko jutun tai ylistää sitä vielä enemmän. Uusi teksti maanantaina 10.1!

Käyhän myös seuraamassa blogia instagramissa @pieniaajatuksia, sinne ilmoittelen uusista julkaisuista:)

Voisipa ihmisetkin päivittyä nappia painamalla

Mietipä kuinka helppoa olis, jos ihmisillä olis koneiden tavalla mahdollisuus päivittyä yhellä napin painalluksella? Vois vaikka lukea jonkun artikkelin unen tärkeydestä, jonka jälkeen pystyisi päivittämään unirytminsä. Ei palais takasin vanhaan epäsäännölliseen rytmiin ja liian vähäiseen unen saantiin, vaan heti päivityshetkestä lähtien kaikki menis tismalleen sen päivityksen mukaan.

Tästä alkaa uusi luku mun elämässä…taas

On hassua lukea vanhoja päiväkirjatekstejä. Eikä niiden edes kovin vanhoja, vajaa vuoden sisällä kirjoitettuja vain. Niiden kaava menee yleensä aina samalla tavalla: olen saanut uuden motivaatiopiikin, ”tästä alkaa uusi luku mun elämässä”, kirjoitan. Kirjoitan useamman aukeaman päivän kulusta, huikeasta mielialastani ja niistä monista asioista, jotka sain päivän aikana tehtyä. Seuraavana päivänä jatkan samaan malliin. Toisinaan jaksan jopa viikon. Sitten tulee parin viikon tauko, jonka jälkeen kirjoitan: ”ei oo nyt hetkeen suunnitelmat onnistunu, mutta nyt tästä alkaa taas uusi luku mun elämässä” Ympyrä sulkeutuu ja alkaa taas alusta.

”Muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan”

En osaa sanoa onko missään haluamissani asioissa tapahtunut muutosta, edes pientä sellaista vai onko se tosiaan vain paikallaan polkemista. Koska en vastausta tiedä, voin yhtä hyvin valita mieleiseni. Se on tietenkin ensimmäisen: otan koko ajan pieniä askeleita kohti tavotteitani huomaamatta mitään. ”Muutos, varsinkin positiivinen muutos on niin hidasta, että välillä voi tuntua siltä kuin sitä ei tapahtuisi ollenkaan” -Priya Singh (fiktiivinen hahmo, mä otin vapauden suomentaa lainauksen)

En halua vain alitajuista asennemuutosta

Haluun kuitenkin muutakin muutosta kuin vain jotakin alitajuista asennemuutosta. Näinpä jälleen kerran, ei auta jäädä vellomaan epäonnistumisessa vaan yrittää taas uudestaan. Mulla on nyt uusi suunnitelma. Vihdoin oon saattanut tajuta, etten yksinkertaisesti saa luotuja pitkäaikaisia tapoja, jos otan miljoona eri asiaa kerralla. Vähitellen sitten otan lisää. Suunnitelmana olisi ottaa yks uus asia mukaan joka viikko. Sekin voi olla vähän liikaa, mutta kokeillaan eka sillä. Jostain luin (ainakin Robin Sharman 5am klubista, mutta atomic habits-kirjassa James Clearilta tais olla kans), että pitkäaikaisen rutiinin luomiseen menee 60(/66) päivää. Joten voi olla, että tää viikon rytmi saattaa olla liian tiuha. Ens viikolla pitäis joka päivä mennä samaan aikaan nukkumaan ja lukea vähintään puoli tuntia päivässä. Eli ehkä jos ei (vielä) oo kovin suuria muutoksia, ei vähän tiuhempi tahti haittaa.

Tää olikin pikapäivitys. Luulin, että keksisin lisää sanottavaa, mutta kaikki tuntu jotenki vaikealta, ellen olisi lähtenyt rönsyilemään. Ens kerralla ehkä vähän pitemmin. Suunnittelin, että julkaisisin uuden tekstin jo perjantaina. Sain useemman ainakin tällä hetkellä mun päässä hyvältä kuulostavaa kirjoitusidean, joten toivottavasti maltan asettua vaan kirjoittamaan.

Kiitos lukemisesta ja hyvää viimeisen kesäkuukauden toiseksi viimeisimmän päivän jatkoa!

Helvetinviikko

Tällä viikolla kaikki onnistui

Pidin viikko ennen koulun alkua omilla muutoksillani muokatun Erik Bertrand Larssenin helvetinviikon. Mulla tulee aina säännöllisin väliajoin olo, että nyt haluan aloittaa uudenlaisen tehokkaan elämäntavan, jolla voin saavuttaa tavotteitani ja tehtyä mahdollisimman paljon päivän aikana. En sitten ikinä meinaa tässä onnistua, tai ainakaan paria päivää pitempään. Tällä viikolla kaikki kuitenkin onnistui.

Mikä tämä Larssenin Helvetinviikko sitten on?

Lyhkäisyydessään: Opi viihtymään mukavuusalueen ulkopuolella, huomaa mihin kaikkeen pystytkään, opi tuntemaan omia rajoja, sekä venyttämään niitä. Jokaiselle seitsemälle päivälle on oma aihe. Kaikkia päiviä (paitsi torstaita) yhdistää, kello 22 nukkumaan, itse menin kuitenkin jo 20.30 ja klo 5 herätys.

Syksyllä melkeinpä vuosi takaperin, kun löysin kirjahyllystä Erik Bertrand Larssenin Helvetinviikko-kirjan nappasin sen heti käteen ja ryhdyin sitä lukemaan. Idea kuulosti kivalta: uusia rutiineja, tapoja, itsensä ylittämistä… En jaksanut sitä sitten loppuun lukea, eikä myöskään huvittanut herätä joka päivä viideltä aamulla, saati sitten valvoa 36 tuntia putkeen tehden järkeviä asioita.

Tää on siis hänen armeijakokemuksensa helvetinviikosta tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaksi

Muutama viikko sitten taas päätin pureutua kirjan pariin uudestaan ja olin niin innostunut, että teki mieli jo seuraavana päivänä aloittaa se. Se ei onnistunut, sillä tulevilla viikoilla oli paljon suunnitelmia, enkä ollut kotona kaikkia päiviä. Tämän lisäksi tähän viikkoon kuuluu kaikkia valmistautumis juttuja. Kirjassa sanottiin ”Valmistautuminen helvetinviikolle on sama kuin valmistautuisi hiihtokilpailuun, työ on tehty jo ennen”

Päädyin sen aloittamaan viikkoa ennen koulun alkamista. Se tuli ihan hyvään ajankohtaan, kun tän viikon ideanahan on olla paras versio itsestään, ylittää itseään ja nähdä mihin kaikkeen pystyykään. Tää on siis Bertnandin armeijapuolustusvoimamikälie helvetinviikosta (joka on sekä fyysisesti- että henkisesti raskas ajanjakso) tehty siviilimuunnelma, mutta mä aion vielä muuntaa sen tämmöselle mun ikäselle tyypille sopivaks.

Olin täynnä energiaa ja olisin vaan halunnut pomppia joka paikkaan klo 5 heräämisen johdosta

Nykyään toi viideltä aamulla herääminen ei oo ajatuksena kovin järkyttävä, kun luin viime vuoden lopussa 5 am klub -kirjan Robin Sharmalta. Sen johdosta aloinkin heräämään viikon tai kahden ajan viideltä aamulla, heti herättyä liikuntaa, kirjoittamista ja kirjan lukemista, minkä jälkeen kouluun. Oli muuten tosi tehokasta ajankäyttöä ja sai ihan eri tavalla aikaa viikossa, kun oli iltapäivien lisäks myös aamut käytössä. Se sit jäi, enkä ala sitä enempää puimaan, suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluaisi olla nykyistä tehokkaampia ja aikaansaavia. Silloin olin myös ensimmäiset päivät täynnä positiivista energiaa ja olisin halunnu pomppia joka paikkaan. Se kuitenkin myös väsytti ja pian palasinkin jo rauhallisempiin aamuihin.

Eli laitetaanpas viikko käyntiin!: tavotteet paperilla ja paperi hukassa

Suunnitteluhan olisi pitänyt aloittaa useempia viikkoja sitten ja listailinkin jonkun paperin reunaan niitä istuessa junassa. Paperi oli kuitenkin hukkunut ja sunnuntai-iltana huomasin, etten ollut tehnyt suunnitelmaa tulevalle viikolle, lukenut kirjaa loppuun ja kellokin uhkaavasti meni eteenpäin. Luin siis nopeasti maanantain ja tiistain teemat, jonka jälkeen rapsuttelin kalenteriin päivän suunnitelman ja suorinta tietä nukkumaan.

Sanoisin viikkoni ensimmäisten päivien olleen parhaimmat ja tuottoisimmat. Seurasin jokaista, hyvin tiiviin aikatauluni kohtaa tunnollisesti. Sen jälkeen mulla olikin muutakin ohjelmaa, jotenka aikataulut vähän venähtivät ja jouduin hyppelehtimään joidenkin kohtien yli. Aloin myös luoda ehkä vähän armollisempia ja mukavampia aikatauluja itselleni, jolloin Helvetinviikostani tuli oikeastaan supertehokasviikko.

Maanantaina olin vaihtanut herätysääneni kivaan pianon pimputteluun herätysäänen ja siirtäny puhelimen vähän eri kohtaan – näin oli kirjassa ohjeistettu tekemään, sillä tällöin pystyi katkaisemaan torkutuskierteen. Pianon pimputteluun oli miljoona kertaa kivempi herätä, kun aikaisempaan soittoääneen. Herääminen ei sitten ollutkaan vaikeaa, vaikka nousinkin reilu neljä tuntia normaalia aikaisemmin. Kuuntele järkeä (herätys soi, sillon noustaan!), älä tunnetta (muttaku väsyttää ja lämmin peitto). Se on auttanut mua nyt jo kaksi viikkoa. Myös ajatus, että jokainen torkuttamaton kerta luo mun ei-torkuttaja identiteettiä. Ja kun en identifioi itseäni torkuttajaksi, en myöskään torkuta, ainakaan niin paljoa. Tämän käsityksen sain Atomic habits -kirjasta.

Maanantai suju kaiken kaikkiaan oikein hyvin. Pysyin aika hyvin aikataulussa, pystyin hyvin myös keskittymään ja sain paljon tehtyä. Tosin esimerkiksi lenkki jäi lyhyeksi, suunnittelulle ja tauoille olisi pitänyt varata enemmän aikaa.

Tiistain aiheena oli moodi ja keskittyminen. Sen kappaleen luettua tajusin monia asioita. Muunmuassa tajusin, etten voi koko päivän ajan mennä samassa mielentilassa. En voi koko ajan olla tosi innostuvassa tilassa, hyppelehtiä paikasta toiseen. Välillä joo, mutta se myös kuluttaa paljon energiaa. Sen sijaan moodia pitäisi vaihdella tilanteen mukaan, jolloin energiaa säilyy siihen mihin sitä haluaa käyttää. Se oli todella kiintoisa ajatus, sillä aikasemmin olin toisinaan jopa pakottanut itseni sellaiseen pirteään tilaan, sillä olin ajatellut sen olevan tavoite. Kuitenkin huomasin, kuinka paljon paremmin jaksoin keskittyä, sekä sain pidettyä energiaan helposti yllä läpi päivän. Myös moodien säätely ja tarkkailu oli mielenkiintoista.

Keskittymiseen sain myös paljon uusia ajatuksia. Keskittyä ei voi moneen asiaan samaan aikaan. Olen huomannut, että itse teen jatkuvasti kahta asiaa samaan aikaan. Tällä viikolla en kuunnellut yhtään musiikkia tehdessä jotain muuta. Lenkkeilin kuunnellen pelkästään omia ajatuksia, joka oli tosi kivaa. Rakastan ajattelua. Normaalisti ajattelen vain kuulokkeet päässä, jotta saisin taustahälinää. Taustahälinää ei ollut, ja silti pystyin ajatella. Mitä tahansa tehdessäni, yritin keskittyä siihen täysin ja tehdä sitä sitten lyhyemmän ajan. Esimerkiksi suunnittelun tein viidessä minuutissa, ilman musiikkia, täysin keskittyen, kun normaalisti kuuntelen musiikkia, enkä kunnolla keskity, teen nopeasti jonkun muun jutun ja saan aikaa kulumaan yli puoli tuntia. Myös kirjoittaessa olin hankkinut tavan kuunnella musiikkia. Tämän johdosta, oon istunut vaikka kuinka pitkään tietokoneen ääressä saamatta juuro mitään tehtyä. ekosyitä vaan. Syynä olin pitänyt keskittymiskyvyttömyyttäni ja aloilleen asettumista. Sekään ei ollut vaikea korjata: musiikki pois ja näpyttelyä. Huomasin kuitenkin ennen kirjoittamista kaipaavani pienen energiapiikin, joten ennen istumista nostatin enegiani ylös, jonka jälkeen istuin alas ja sulkelsin flow-tilaan. Se oli hienoa.

Keskiviikon ajanhallinta-aihe oli mieleeni. Kirjassa suositeltiin suunnittelemaan jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi. Mun mielestä varsinkin toi vuosisuunnitelma on tosi vaikea, ja sitä tuskin tuun tekemään tai käyttämään ainakaan tässä elämänvaiheessa. Kuukausisuunnitelma on vähän käytössä, mutta siihenkään en yleensä saa kauheesti mitään tehtyä. Viikko ja päiväsuunnitelmat on mun mielestä helpompia. Kirjailija ehdotti päiväsuunnitelmien tekemiseen tehtävälistaa. Siihen kirjataan kaikki pienet ja suuret päivän aikana tehtävät asiat. Nämä numeroidaan ne tärkeysjärjestykseen, jonka jälkeen lista heitetään ne kalenteriin, niin että isoimmat/vaikeimmat/tärkeimmät asiat on ensimmäisenä. Itse olen tätä tekniikkaa käyttänyt jo aikasemmin, tosin priorisointia en ole kovin usein tehnyt. Tää listaustapa luo ehkä tunteen, että kaikki on hallinnassa, mitään ei unohdu ja vähentää stressiä, kun ne on sielä kalenterissa. Toki jos lista on pitkä, niin voi se vähän stressatakin. Viikossa on kuitenkin 168 tuntia, ja kun vaan suunnittelee, ja keskittyy tekemiseen, niin saa yllättävän paljon tehtyä. Kalenteri on muuten niiiin kätevä! Oon alkanu vasta lähiaikoina kunnolla kalenteria käyttämään.

Torstai on viikon vaikein päivä, sillä silloin ei kuuluisi nukkua ollenkaan, vaan työskennellä koko yö, jatkaa siitä päivään ja mennä perjantai iltana nukkumaan. Mä en sellaseen alkanut, vaikka se vähän houkuttikin. Nukuin kuitenkin reilusti vähemmän mitä normaalisti. Tuntui ihanalta päästä nukkumaan. Tuntui, että aivoni oikein kehräsi, kun painoin pääni tyynyyn. Sain torstain muutamilla extra tunneilla vähän tehtyäkin, mutta olin aivan umpiväsynyt jo ennen kello kahtatoista yöllä. Tuntui kuin kello olisi ehkä neljä ja olisin tehnyt koko ajan jotakin. Torstain aihe oli mukavuusalueelta poistuminen. Siitä piti tehdä mahdollisimman epämukava. No onnistuhan se, vaikka ei se nyt mikään hirveen kamala päivä ollutkaan…paljo siivousta vaan 😀

Tuntuu, että oon alkanut vetämään puoleeni tosi paljo kaikkea poistu mukavuusalueelta-juttuja. Taidan alkaa hiljalleen sisäistämään sitä.

Everything you want is just outside your comfort zone - Willy Wonka | Meme  Generator

Perjantain piti olla lepopäivä torstaista ja piti meditoida (tai kuten kirjassa sanottiin, tehonukkua) tunnin tai kahden välein. Olin suunnitellutkin sen, mutta pääydin sitten istumaan paikalleen vain kerran. Hengitin pari kertaa syvään ja sitten tein jotain muuta. Perjantaille en kuitenkaan luonut mitään suunnitelmaa, tein vaan mitä milloinkin huvitti. Meditioimisesta kuulee kuitenkin jatkuvasti niin paljo hyvää, todella monilta ihmisiltä. Olisi siistiä oppia medioimaan kunnolla. Itse haluaisin yrityksieni jälkeen vain mennä nukkumaan, joten teen kai jotain väärin. En ymmärrä miten kukaan pystyy medioimaan herättyään.

Lauantaina piti miettiä sisäistä dialogia. Tässä kohtaa en enää oikein jaksanut näiden aiheiden kanssa. Luin kuitenkin luvun, joka oli kiinnostava, niinkuin kaikki muutkin. Lauantaina piti kiinnittää huomiota siihen, miten puhuu itselleen. Unohdin tehdä sen, mutta oon tän viikon ulkopuolella huomannut, miten paljon se on muuttunut tässä ihan muutaman kuukauden sisällä. Sen sijaan, että kritisoisin jatkuvasti itseäni ja asioita jotka meni pieleen, voin olla itseni puolella.

Sunnuntaina oli piti tehdä katsaus viikosta, miettiä unelmia ja tavotteita. En kuitenkaan tehnyt, ainakaan kirjan mukaisesti. Sunnuntai oli mulle ihan normi päivä.

Olin paljon keskittyneempi, nukahdin lähes heti, olin aktiivisempi ja sain enemmän asioita aikaiseksi

Tajusin monia asioita tällä viikolla ja pääsin ainakin hetkellisesti riippuvuuksista eroon. Puhelinta en käyttänyt juuri ollenkaan, silloinkin kun käytin, niin en jäänyt mössöyttämään aivoja pitkäksi aikaa, vain nopean katsauksen tein. Ei edes tehnyt mieli näpytellä puhelimella, sillä olin kehitellyt paljon muuta tekemistä. Instagramissa notkuminen kuulosti kauhealta ajatukselta, ajan törkeältä väärinkäytöllä, enkä ymmärtänyt, miten ikinä olen voinutkaan olla sellaisen asian lumossa. Päivityksenä, koukussa ollaan taas. Ei ihan niin paljoo, mutta vähän kuitenki. Netflixiä tai muitakaan videoita en katsonut.

Huomasin, että olin paljon keskittyneempi, nukahdin lähes heti, olin aktiivisempi ja sain enemmän asioita aikaiseksi. Koin myös olevani paljon enemmän läsnä, suunnittelukykyisempi ja tuntui, että tulin sellaisesta nettikuplasta ulos.

Tätä kirjaa (ja viikkoa!) suosittelen kaikille, jotka haluat saada enemmän päivistä irti. Kirja oli mielestäni kivan selkeäksi kirjoitettu. Varsinkin teemojen jaksottaminen päiviin oli mukavaa. Eli vaikkei siis viikkoa suorittaisikaan (en kyllä tajua miten se on kirjan lukemisen jälkeen ees mahollista)tai soveltaa sitä, saa tästä kirjasta paljon irti!

Mukavaa, kun luit! Seuraava teksti taas maanantaina, siinä todennäkösesti kasvissyöntieläinajatuksia, mikäli viitsin sen julkaista.